Miten kristittyjen pitäisi suhtautua sukurutsaisiin avioliittoihin?

MUUTAMA vuosi sitten erään Skandinavian maan oikeusistuin päätti, että miestä vastaan, joka eli sisarensa kanssa aviosuhteessa, ei pitänyt nostaa syytettä. Eräs saman maan kansanedustuslaitoksen jäsen sanoi, että hän kannattaisi muutoksen tekemistä sukurutsausta koskeviin maan lakeihin, niin että sellainen suhde ei olisi lainvastainen. Samanlaisia esimerkkejä voitaisiin mainita monista muista maista.

Millainen on sukurutsainen avioliitto? Mitä sellaista tietoa Raamattu antaa, joka voi auttaa kristittyjä ratkaisemaan, miten heidän pitäisi suhtautua niihin?

”Sukurutsaus” tarkoittaa läheisten sukulaisten välistä sukupuoliyhteyttä. Sana esiintyy mm. 3. Mooseksen kirjan 18:17:ssä.a Israelin kansalle annettu lakiliitto ensiksikin kielsi eräät sukulaisten väliset aviosuhteet. (3. Moos. 18:7–18; 20:14, 19–21; 5. Moos. 27:23) Kristityille on tärkeätä haluta pitää avioliitto kunniassa ja välttää sen saattamista häpeään ja ottaa huomioon toisten omatunto sekä kristillisen seurakunnan sisä- että ulkopuolella. – Hepr. 13:4; 1. Kor. 10:32, 33; 2. Kor. 4:2.

Eräitten läheisten sukulaisten välisiä aviosuhteita koskevaa lakiliiton kieltoa voidaan varmasti pitää ohjaavana periaatteena. Mutta tosiasia on, että kristityt eivät ole lihalliselle Israelille annetun Lain alaisia. Siksi kristilliselle seurakunnalle ei ole annettu valtuutta yrittää saattaa pakolla voimaan tuota Lakia vaatimalla noudattamaan sen lakisäännöstöä siten, että jokaista sen mainitsemaa ja kieltämää aviosuhdetta tulisi karttaa. – Apt. 15:10, 11; Room. 6:14; Gal. 2:21.

Voidaan ehkä todeta, että kieltojen eräiden osien tarkoitus näyttää olleen säilyttää perintöoikeudet israelilaisten keskuudessa. Varsinainen verisiteiden tai avioliitosta aiheutuvien perhesiteiden läheisyys ei näytä yksinään ratkaisseen, oliko suhde moraalinen vai moraaliton. Niinpä mies ei voinut mennä naimisiin tätinsä kanssa tai setänsä vaimon kanssa, mutta miestä ei kielletty menemästä naimisiin veljensä tai sisarensa tyttären kanssa. (3. Moos. 18:12–14) Ilmeisesti verisiteiden läheisyys (tai jos oli kysymys avioliiton kautta saaduista sedistä ja tädeistä, sukulaissiteiden läheisyys) ei ollut sen suurempi tai vähäisempi kummassakaan tapauksessa. Kuitenkin toinen oli sallittua ja toinen ei.

Mies ei voinut mennä naimisiin veljensä lesken kanssa, mitä nykyään ei monissa maissa pidettäisi sukurutsaisena. Ja kuitenkin on merkille pantavaa, että jos lakiliiton alaisuudessa mies kuoli saamatta perillistä, Laki vaati hänen veljeään ottamaan lesken vaimokseen tuottaakseen veljensä nimiin perillisen. Tämä osoittaa, että sellaista suhdetta ei pidetty sinänsä tai luonnostaan pahana tai moraalittomana. – 3. Moos. 18:16; 5. Moos. 25:5, 6.

Täysserkkujen väliset avioliitot eivät olleet kiellettyjä, vaikka sellaisissa tapauksissa verisiteet ovat melko läheiset. Avioliitto sisarpuolen kanssa oli kiellettyä, mutta poikaa ei kielletty menemästä naimisiin isänsä ottotyttären kanssa, joka ei ollut pojan vanhempien jälkeläinen. – 3. Moos. 18:11.b

TÄRKEITÄ SEIKKOJA KRISTITYILLE

Vaikka kristityt eivät ole lakiliiton alaisuudessa, niin se ei totisesti merkitse, että kristityt voisivat hyväksyttävästi solmia avioliittoja lihallisten sukulaisten kesken välittämättä siitä, kuinka läheisiä sukulaissiteet ovat. On merkille pantavaa, että kun Britannica-tietosanakirja (Encyclopædia Britannica, Micropædia, V osa, s. 323) käsittelee sukurutsausta, se viittaa vanhempien ja lasten sekä veljien ja sisarten välisiin avioliittoihin ja sanoo, että ”sukurutsaus tuomitaan kautta maailman ja tavallisesti sitä inhotaan”. Eräässä toisessa artikkelissa se (Macropædia, 10. osa, s. 479) sanoo: ”Lähes yleismaailmalliseksi laiksi on kaikissa tunnetuissa ihmisten kulttuureissa muodostunut sukurutsauskielto – kielto sukupuolisuhteista miehen ja hänen äitinsä, sisarensa, tyttärensä tai muun tarkoin määrätyn sukulaisen kanssa.” Se puhuu (s. 480) sellaisissa sukurutsauskielloissa esiintyvästä äidin, sisaren ja tyttären muodostamasta ”peruskolmikosta”.

Kun siirrymme Raamatun henkeytettyihin kreikkalaisiin kirjoituksiin, näyttää ilmeiseltä, että kun apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle, että hänen pitäisi kohdella ”vanhempia naisia kuin äitejä, nuorempia naisia kuin sisaria kaikessa siveellisessä puhtaudessa”, niin hän perusti käskynsä siihen, että sukupuolisuhteita äidin tai lihallisen sisaren kanssa pidettiin täysin hylättävinä, perusolemukseltaan moraalittomina. (1. Tim. 5:2) Ja koska tällaisia sukupuolisuhteita pidetään inhottavina melkein kaikkialla, kuten olemme havainneet, niin on ilmeistä, että sellainen suhde ei voisi täyttää Raamatun käskyä: ”Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa.” – Hepr. 13:4.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Jehovan todistajien kristillisessä seurakunnassa ei missään tapauksessa hyväksyttäisi vanhemman ja lapsen tai veljen ja sisaren välistä liittoa, vaikka olisi hyvin epätodennäköistä, että tällaista tapahtuisikaan, eikä sellaisessa liitossa olevia sen tähden hyväksyttäisi kasteelle, ellei liittoa ensin pureta. Jokainen seurakunnan kastettu jäsen, joka astuisi sellaiseen liittoon, täydellä syyllä erotettaisiin seurakunnassa, ja hänen takaisin ottamisensa voisi tulla kysymykseen vain jos liitto purettaisiin.

SUHTEET PERHEPIIRIN ULKOPUOLELLA

Mitä sitten on sanottava tapauksista, jotka eivät koske omaa perhepiiriä? Koska lakiliitto ei ole voimassa kristittyjen suhteen, ei näytä olevan mitään riittävää raamatullista perustetta omaksua jyrkkää kantaa tässä suhteessa, vaikkakin mitä lähemmäksi sellaista läheistä verisukulaisuutta avioliitto tulee, sitä voimakkaammin seurakunnan pitäisi tehdä selväksi, että se ei pidä sellaista liittoa toivottavana. Tässä tulee voimakkaasti kuvaan mukaan raamatullinen rakkauden periaate, koska on tunnettua, että mitä läheisempi verisukulaisuus on, sitä todennäköisempiä ovat mahdollisissa jälkeläisissä esiintyvät perinnölliset viat. (Room. 13:8–10) On myös totta, että yhteiskunnassa yleensä ”inho sukurutsausta kohtaan vähenee verisukulaisuuden tullessa etäisemmäksi”. (Encyclopædia Britannica, Micropædia, V osa, s. 323) Vaikka siis jokin sukulaisten välinen liitto, joka on välittömän perhepiirin ulkopuolella, ei ehkä vaatisi erottamista, seurakunnan vanhimmat voisivat ottaa huomioon sellaisessa liitossa olevien sukulaisuuden läheisyyden määrän sekä myös sen, mikä vaikutus sillä on seurakuntaan ja yhdyskuntaan, ja antaa sitten tämän opastaa heitä sen suhteen, voidaanko sellaisia käyttää missään esimerkillisessä asemassa seurakunnassa.

Sukulaisuus ei johdu ehkä verisiteistä vaan avioliitosta (lankoudesta). Kristityn on oikein pyrkiä välttämään sellaista, mikä herättäisi julkista vieroksuntaa siksi, että se rikkoisi yleisesti noudatettuja mittapuita vastaan. Vaikkakaan silloin, kun ei-verisukulaiset menevät naimisiin, ei kuvaan tule mukaan epäedullisten perintötekijöiden aiheuttamaa vaaraa, heidän sukulaisuutensa läheisyys voi silti vaikuttaa heidän avioliittonsa kunniallisuuteen yhdyskunnan silmissä. Kristittyjen pitäisi harkita tätä vakavasti, kuten on osoitettu. (Hepr. 13:4) Apostolin tavoin ei meidänkään pitäisi haluta tulla ”kompastuksen aiheiksi” ympärillämme oleville. – 1. Kor. 10:32, 33.

Mitä sitten tässä yhteydessä on sanottava tapauksesta, jonka 1. Korinttolaiskirjeen 5:1 kuvailee? Tässä apostoli kuvailee moraalittoman suhteen miehen ja hänen isänsä vaimon välillä, joka ilmeisesti oli miehen äitipuoli. Kertomuksessa ei sanota, että kysymyksessä oli avioliitto, ja itse asiassa apostoli sanookin sitä ”haureudeksi” (porneia). Kertomus ei sano, että miehen isä oli vielä elossa, vaikkakin 2. Korinttolaiskirjeen 7:12:ssa olevat sanat ilmaisisivat niin olevan, jos ne tarkoittavat samaa tapausta. Vaikuttaa siis siltä, että kysymys ei ollut avioliitosta, vaan siitä että mies eli moraalittomasti äitipuolensa kanssa. Mutta vaikka asiaan ei ehkä liittynytkään avioliittokysymys, niin se että Paavali mainitsi tämän sellaiseksi haureustapaukseksi, jollaista ”ei ole kansojenkaan keskuudessa”, selvästi osoittaa, että vallinnut perhesuhde teki haureudesta erittäin häpeällisen. – 1. Kor. 5:1.

ASIAANKUULUVAN TASAPAINON SÄILYTTÄMINEN NÄKEMYKSESSÄMME

Kristillisen seurakunnan tehtävänä ei tietenkään ole vaatia täyttä mukautumista kaikkiin erilaisiin maailmallisiin mittapuihin sukurutsauksen suhteen eikä toimia sellaisten keisarin lakien täytäntöönpanijoina, jotka kieltävät eräät avioliitot (joista laeista jotkin menevät jopa pitemmälle kuin lakiliitto). Ihmisten lait ja niiden määritelmät ”sukurutsauksesta” eivät ole yhdenmukaisia, vaan niissä ilmenee suuria eroavuuksia. Joissakin yhdyskunnissa miestä, joka menee naimisiin omaan sukuunsa tai kyläänsä tai joissakin tapauksissa jopa heimoonsa kuuluvan kanssa, voidaan pitää sukurutsaisena. Toisissa yhdyskunnissa on melkein päinvastoin, niin että henkilö tuomitaan, jos hän ei mene naimisiin omaan heimoonsa tai sukuunsa kuuluvan kanssa. (Hastingsin Encyclopædia of Religion and Ethics, IV osa, s. 253) Joissakin itämaisissa yhteiskunnissa pidetään sopimattomana, että sellaiset ihmiset, joilla on sama sukunimi, menevät naimisiin keskenään, riippumatta siitä kuinka kaukaista heidän sukulaisuutensa saattaa olla. (Encyclopædia Britannica, Macropædia, 5. osa, s. 32) Joissakin maissa tai osavaltioissa täysserkkujen välinen avioliitto voi saada lain hyväksymyksen, toisissa ei.

Vaikka tällaiset seikat eivät muodostakaan moraalin mittapuuta, joka ratkaisisi hyväksytäänkö joku kristilliseen seurakuntaan tai erotetaanko hänet siitä, niin ne voisivat vaikuttaa siihen, käytetäänkö jotakuta esimerkillisessä asemassa seurakunnassa. Paljon riippuisi siitä, miten vakavana lähiympäristö pitäisi joidenkuiden sukulaisten välistä liittoa, aiheuttaako se suuren skandaalin vai johtaako se vain muutamiin hajanaisiin epäsuotuisiin huomautuksiin. – 1. Tim. 3:7, 10.

Jos henkilöt ovat astuneet sellaiseen liittoon ennen kastetta eivätkä liittoon sisälly suoranaisesti saman perheen jäsenet ja liitosta on jo ehkä seurannut jälkeläisiä, niin näyttäisi siltä, että 1. Korinttolaiskirjeen 7:24:ssä mainittu periaate voitaisiin ulottaa tällaisiin tilanteisiin. Joissakin tapauksissa liitto voi olla sellainen, että sille ei ole suotu laillista hyväksymystä alueella. Jos asianomaiset voivat mennä johonkin sellaiseen paikkaan, missä hyväksymys on saatavissa, niin sen hankkiminen olisi hyödyllistä, koska se voi tuottaa jossain määrin kunniallisuutta liitolle toisten silmissä. Jos se ei ole mahdollista ja osapuolet haluavat tulla kastetuiksi ja muutoin täyttää vaatimukset, heille voidaan antaa mahdollisuus sellaisen julistuksen allekirjoittamiseen, jossa he lupaavat pysyä uskollisina nykyisessä liitossaan. Tätä voitaisiin pitää ilmauksena siitä, että he itse hyväksyvät liittonsa sitovaksi pikemminkin kuin ilmaukseksi siitä, että seurakunta kannattaa liittoa.

Varmastikin ne, jotka ovat syvästi huolissaan Jumalan suosion ja siunauksen saamisesta ja säilyttämisestä, varovat tekemästä mitään sellaista, millä on epäsuotuisa vaikutus hänen Nimeensä ja Sanaansa. Vaikka heidät onkin vapautettu israelilaisille annetun lakiliiton alaisuudesta, niin he haluavat tosi kristittyinä vakavasti ottaa vaarin apostolin henkeytetyistä sanoista: ”Älkää vain käyttäkö tätä vapautta lihan houkutuksena, vaan palvelkaa rakkauden välityksellä toisianne kuin orjat.” – Gal. 5:13.

[Alaviitteet]