”Minä ensin” -nykyajan epäjumalanpalvontaa
Monet sukupolveemme kuuluvista ovat menettäneet uskonsa ihmisten tapajärjestelmiin – hallitukseen, lakeihin, tieteeseen, uskontoon, avioliittoon – ja yleensä ihmisiin. Minkä puoleen kääntyä tyhjiön täyttämiseksi? Monet kääntyvät sisäänpäin, itseensä. Se ei ole uutta. Vanha aihe on vain saanut uutta puhtia.
NYKYAJAN minäkeskeisten ihmisten uskontunnustus on suhteellisen uusi tällä 1900-luvulla. Se ei piittaa toisten arvossa pitämisen asenteesta, joka oli yleisempää aiemmin tällä vuosisadalla. Nuo eettiset säännöt opettivat ihmisiä ajattelemaan toisia, tekemään hyvää toisille, kannustamaan heitä ja sopeutumaan toisten kanssa. Kaikki se on pannaan julistettua uudessa ”kuningas Minä” -nimisessä palvonnassa. Vaikka tämä äärimmäisyys saattaa olla uusi tällä vuosisadalla, todellisuudessa se ei ole uutta; se elää vain uutta kukoistustaan. Erittäin vanha historia toistaa itseään.
Seuraavassa on näyte uusista eettisistä säännöistä, jotka on poimittu itsensä toteuttamista ja minätietoisuutta käsittelevien kirjojen tuoreesta sadosta:
”Haluan itselleni aina parhainta.”
”Pelottelusta koituvia etuja.”
”Harvat meistä oppivat käyttämään maailmaa hyväkseen sen asemesta, että se käyttää meitä hyväkseen.”
”Vaikka onkin mahdollista toimia toisten parhaaksi, on tärkeää ymmärtää, ettei se ole koskaan tärkein päämääräsi.”
”Moraalisuudella on erittäin vähän tekemistä menestyksen kanssa.”
”Vain sinulla on oikeus arvostella omaa käytöstäsi.”
”Päätä elää itse valitsemiesi eettisten sääntöjen mukaan, älä toisten määräämien sääntöjen mukaan.”
”Syyllisyys on yhtä voimakas ja yhtä tuhoisa riippuvaisuutta aiheuttava huume kuin heroiini.”
”Annatko toisten tunkea itsesi taka-alalle?”
”Vallankumouksellisia uusia menetelmiä oman tahtosi läpi saamiseksi.”
Kun kirjojen sivuilla julistetaan tällaista, se on piilotettu kovuutta lievittävään tekstiyhteyteen. Usein esitetään järkeviä ja hyödyllisiä periaatteita, eikä tässä ole tarkoitus luokitella koko sisältöä silkaksi itsekkyydeksi. Kuitenkin yllä mainitut neuvot ja kysymys ovat esimerkkinä näissä kirjoissa kulkevasta punaisesta langasta. Noita ajatuksia käytetään kirjojen mainoksissa ja irtopäällyksissä lukijoiden houkuttelemiseksi. Ne ovat otsikkoina käytettyjä ajatuksia. Ne ovat lukijoille jääviä vaikutelmia. Tämän uuden liikkeen seuraajat kyllästävä mieliala on sellainen, että se korottaa yksilön yleisen yhteiskunnan vastakohtana. Sama itsekeskeisyys näkyy elokuvissa, televisiossa, urheilussa sekä sanoma- ja aikakauslehdissä.
Minätietoisuutta tutkivat työryhmät
Yksi uraa uurtavista itsetutkisteluryhmistä perustettiin Kaliforniassa vuonna 1962. Nykyään toimii monia muita. Ne tutkivat, mitä on ihmisen sisällä, ja koettavat saada sen esille. Niissä puhutaan estottomana olemisesta. Poliittinen kirjailija Fletcher Knebel kuvailee yhtä tyypillistä harjoitusta seuraavasti:
”Muuan harjoitus tyrmäsi minut: äänettöminä, sidotuin silmin ja kädet ristissä selän takana me 24 ihmistä koskettelimme toisiamme olkapäillä, käsivarsilla, säärillä ja lanteilla eksoottisen itämaisen musiikin soidessa. Tällainen joukkohapuilu, jossa ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa äänettömästi haparoiden ja hieromalla, näytti minusta ihmisen olemassaolon tiivistelmältä. Me etsimme toisiamme epätoivoisesti ja kuitenkin me kosketamme toisiamme vain ohimenevästi ja epämukavasti. Jäin sivuun, istuin lattialle ja itkin. Minkä vuoksi? Kenties omaa yksinäisyyttäni ja haavojani. En ole koskaan unohtanut tuota kokemusta.”
Vaikka kirjailija Knebel väittääkin huomanneensa työryhmissä saatavalla minätietoisuutta tähdentävällä valmennuksella olevan jotakin arvoa, hän löysi seuraavanlaisia vastenmielisiä puolia:
”Tämä liike vaalii katukieltä melkein yhtä uskollisesti kuin Yhdysvaltain merijalkaväki. Joistakuista ryhmän ohjaajista säteilee enemmän ruokottomuuksia kuin syvää ymmärtämystä. . . . samojen säädyttömien sanojen uudelleen jankuttaminen yhä uudelleen lakkaamatta tylsistyttää sen tietoisuuden, jota ohjaaja juuri pyrkii terävöittämään.
”Liian monet tämän päivän amerikkalaiset gurut lupaavat kuun ja antavat kuunsäteen. . . . Jonakin viikonloppuna psykologinen ilmestys voi kestää suunnilleen yhtä kauan kuin kiinalaiset päivälliset.
”Mielestäni liikkeen vakavin puute on se, että sille on vähän käyttöä maailmassa. . . . Koetapa pyhittää viikonloppu tajunnalle ja tietoisuudelle nälkää näkevien Malin paimentolaisten keskuudessa tai Ugandan sotilasalueiden kidutuskammioissa . . . Persoonallisuuden ’kasvu’ on vähäistä köyhyyden tai hirmuvallan kynsissä olevissa maissa.”
Television uusi uskonto: ”hyvän olon tunne”
Washington Post -lehden toimittaja Tom Shales kirjoitti artikkelin televisiomainoksista. Seuraavassa on joitakin otteita:
”Kenties koskaan historiassa ei ole niin monia kehotettu hankkimaan niin hyvää oloa niin vähästä. Se johtuu siitä, että televisiomainosmiehet, jotka ovat aina olleet tekemisissä ihmisen rakkaan minän kanssa, ovat löytäneet uuden välineen myynnin edistämiseksi. Se on hyvän olon mainos – mainos, joka kehottaa sinua tuntemaan olosi hyväksi vain siksi, että sinä olet sinä, ja mistä tahansa, mikä tuo sinut lähemmäksi tuota päämäärää, olkoonpa se deodorantti, vanukas tai uudet teräsvyörenkaat. . . .
”Epäilemättä tällaisiin mainospuheisiin suhtaudutaan uskonnollisella hartaudella. . . . Mutta todellisuudessa uusissa mainoksissa jumaloidaan itseään katsoja-kuluttajaa. . . . vallitseva piirre on, ettei äärimmäisyys oman minän palvonnassa ole pahe, vaan todellisuudessa hyve . . .
”Televisio kehottaa sinua kahmaisemaan kaiken sen nautinnon, minkä voit. Se ei koskaan esitä, että nautintosi voisi loukata jonkun muun nautintoa. Oikeastaan se sanoo, että jatka kahmimista, tai tulet katumaan sitä. . . .
”Televisio, suurin koskaan keksitty myyntimies, on saattanut onnistua aivan liian hyvin myydessään meille omaa itseämme. Jos meidät syöstäisiin suinpäin keskelle todella vakavaa taloudellista häiriötä, kykenisimmekö tulemaan toimeen minkään niin käsittämättömän asian kuin kieltäymyksen kanssa?”
Neonarsistit
Kreikkalaisessa jumalaistarustossa Narkissos oli jokijumala Kefissoksen ja nymfi Leiriopen poika. Tarun mukaan hän oli tavattoman kaunis. Nähdessään oman kuvansa lähteessä hän rakastui itseensä. Hän ei kyennyt rakastamaan toisia ja oli niin oman itsensä lumoissa, ettei hän noussut edes syömään. Hän riutui ja kuoli. Nykyään puhdasoppinen psykoanalyysi käyttää sanaa narsismi merkitsemään niin voimakasta itserakkautta, että potilas ei piittaa toisista ihmisistä – ellei hän voi saada heitä huomaamaan ja ihailemaan häntä.
Nykyajan minänpalvontaa on nimitetty toistuvasti uus- eli neonarsismiksi. Sanomalehtiartikkelissa, jonka nimenä oli ”Narkissoksen aika: Hei, katsokaa kaikki minuun!” Nathan Fain kutsui tätä suuntausta ”todellakin kansallisen narsismin tulvaksi, jonka kaltaista emme ole aiemmin nähneet”. Hän sanoi sitä ”viimeiseksi amerikkalaiseksi kasvavaksi erikoisalaksi: ihmisen vetäytymiseksi omaan ruumiiseensa” ja jatkoi:
”Se on viimeinen – ja kenties äärimmäinen – raja. Ja huolimatta fundamentalistien kampanjoista syyllisyyden lietsomiseksi, pelon herättämiseksi ja yleensä kurin säilyttämiseksi amerikkalainen itserakkaus on saapunut huippuklassiseen kauteensa.”
Mutta onko kysymys todella ”minän palvonnasta”?
Eräs henkilö piti tällaista Minän korottamista ”uutena uskontona”. Toinen sanot sitä ”oman minän palvonnaksi”. Monien minätietoisuutta korostavissa liikkeissä olevien tapauksessa se ei mene näin pitkälle; joidenkuiden tapauksessa se menee.
Raamattu osoittaa itsekeskeisyyden voivan muuttua palvonnaksi. Se sanoo: ”Ahneus . . . on epäjumalanpalvelusta.” (Kol. 3:5, Kirkkoraamattu ja Uusi testamentti nykysuomeksi) Se kreikkalainen sana, jonka nämä käännökset kääntävät ”ahneudeksi”, on pleoneksia. Barclayn Raamatun selitysteos sanoo:
”Pleoneksia on pohjimmiltaan halua saada enemmän. Kreikkalaiset itse määrittelivät sen kyltymättömäksi haluksi ja sanoivat, että se voitaisiin tyydyttää yhtä helposti, kuin voitaisiin täyttää reiällinen vesikulho. He määrittelivät sen sellaisen syntiseksi haluamiseksi, mikä kuuluu toisille. He määrittelivät sen intohimoiseksi voitonhimoksi. Se on kuvailtu häikäilemättömäksi oman edun tavoittelemiseksi.”
Filippiläiskirjeen 3:19 sanoo sellaisista: ”Heidän jumalansa on heidän vatsansa.” Tai niin kuin Today’s English Version kääntää sen: ”Heidän jumalansa ovat heidän ruumiilliset halunsa.” Sellaiset itsepintaisesti toimivat omalla tavallaan, todellisuudessa epäjumaloivat omaa tahtoaan. Satoja vuosia ennen Kristusta se luokiteltiin epäjumalanpalvonnaksi: ”Niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta.” – 1. Sam. 15:23.
Todellisuudessa minänpalvonta juontaa alkunsa ensimmäisestä ihmisparista. He halusivat luoda omat sääntönsä sille, mikä on oikein ja väärin. Kun heille siis sanottiin valheellisesti, että he voisivat ’niinkuin Jumala tietää hyvän ja pahan’, naisesta se oli jotakin sellaista, mitä hän kaipasi. Ensin hän, sitten hänen miehensä, valitsi tämän menettelytavan. Se oli kohtalokas erehdys.
Minä ensin -ihmisten uskontunnustus ei siis ole uusi nykyään. Sen erittäin vanha historia toistaa itseään. Se oli olemassa ihmiskunnan alussa, ja sen ennustettiin olevan esillä viimeisinä päivinä: ”Viimeisinä päivinä . . . ihmiset tulevat olemaan itserakkaita.” – 2. Tim. 3:1, 2.
[Tekstiruutu s. 5]
MINÄKESKEISEN USKONTUNNUSTUS
Rakasta itseäsi.
Rakasta sitoutumatta mihinkään.
Anna tunteittesi leiskua.
Ole estoton.
Aja tahtosi läpi.
Älä tunne syyllisyyttä.
Sinä ratkaiset oikean ja väärän.
Tee mitä miellyttää.
Minä olen hyvä, sinä olet hyvä.
Älä arvostele.
Älä saarnaa.
Ole ylpeä itsestäsi.
Elä nykyhetkessä.