Monien alttarien sijasta israelilaisilla tuli olla vain yksi alttari yhden tosi Jumalan palvontaa varten, ja se sijaitsi Jehovan kulloinkin valitsemassa paikassa (5Mo 12:2–6, 13, 14, 27; vrt. Babyloniin, jossa pelkästään Ištar-jumalattarella oli 180 alttaria). Ensin heidän käskettiin rakentaa alttari hakkaamattomista kivistä sen jälkeen, kun he olivat ylittäneet Jordanin (5Mo 27:4–8), ja sen Joosua rakensi Ebalinvuorelle (Jos 8:30–32). Valloitetun maan jakamisen jälkeen Ruubenin ja Gadin heimot sekä Manassen puoli heimoa rakensivat Jordanin rannalle huomiota herättävän alttarin, ja se sai aikaan tilapäistä levottomuutta muiden heimojen keskuudessa, kunnes todettiin, että alttari ei ollut luopumuksen merkki vaan että se vain muistutti uskollisuudesta Jehovaa, tosi Jumalaa, kohtaan (Jos 22:10–34).

Muitakin alttareita rakennettiin, mutta ilmeisesti erityisiä tilanteita varten eikä jatkuvaan käyttöön, ja tavallisesti ne rakennettiin enkelin ilmestymisen yhteydessä tai enkelin kehotuksesta. Sellaisia olivat Bokimissa rakennettu alttari sekä Gideonin ja Manoahin rakentamat alttarit. (Tu 2:1–5; 6:24–32; 13:15–23.) Kertomuksessa, jonka mukaan kansa rakensi alttarin Beteliin mietittäessä sitä, miten voitaisiin estää Benjaminin heimon häviäminen, ei ilmaista, hyväksyikö Jumala sen vai oliko vain kysymys siitä, että he ’tekivät sitä, mikä heidän omissa silmissään oli oikein’ (Tu 21:4, 25). Jumalan edustajana Samuel uhrasi Mispassa ja rakensi myös alttarin Ramaan (1Sa 7:5, 9, 10, 17). Tämä saattoi johtua siitä, että Jehovan läsnäolo ei enää ollut todettavissa Silossa sijainneessa tabernaakkelissa sen jälkeen, kun arkku oli viety sieltä pois (1Sa 4:4, 11; 6:19–21; 7:1, 2; vrt. Ps 78:59–64).

Tilapäisten alttarien käyttö. Tilapäisiä alttareita rakennettiin lukuisissa eri tilanteissa. Esimerkiksi Saul uhrasi Gilgalissa ja rakensi alttarin Aijaloniin (1Sa 13:7–12; 14:33–35). Ensimmäisessä tapauksessa hänet tuomittiin, koska hän ei odottanut, että Samuel olisi tullut uhraamaan, mutta uhripaikkojen sijainnin sopivuuteen ei kiinnitetty huomiota.

Daavid neuvoi Jonatania selittämään hänen poissaolonsa Saulin pöydästä uudenkuun päivänä sanomalla, että Daavid osallistui sukunsa jokavuotisen teurasuhrin uhraamiseen Betlehemissä, mutta koska tämä oli tekosyy, ei voida varmasti tietää, tehtiinkö niin todellisuudessa (1Sa 20:6, 28, 29). Daavid rakensi myöhemmin kuninkaana ollessaan alttarin Araunan (Ornanin) puimatantereelle, ja se tapahtui Jumalan käskystä (2Sa 24:18–25; 1Ai 21:18–26; 22:1). 1. Kuninkaiden kirjan 9:25:n sanat, joiden mukaan Salomo ’uhrasi teurasuhreja alttarilla’, tarkoittavat selvästikin sitä, että se tapahtui virkaanasetetun papiston välityksellä hänen aloitteestaan (vrt. 2Ai 8:12–15).

Jerusalemin temppelin rakentamisen yhteydessä käy selvästi ilmi, että alttari oli nyt varmasti ’paikassa, jonka Jehova, heidän Jumalansa, oli valinnut ja jonne heidän täytyi tulla’ (5Mo 12:5). Lukuun ottamatta sitä alttaria, jota Elia käytti Karmelinvuorella Baalin pappien kanssa järjestetyssä, tulella tehdyssä kokeessa (1Ku 18:26–35), vain luopumus aiheutti siihen aikaan muiden alttarien pystyttämisen. Salomo itse syyllistyi ensimmäisenä tällaiseen luopumukseen vierasmaisten vaimojensa vaikutuksesta (1Ku 11:3–8). Vastamuodostetun pohjoisen valtakunnan kuningas Jerobeam yritti estää alamaisiaan menemästä Jerusalemin temppeliin pystyttämällä alttarit Beteliin ja Daniin (1Ku 12:28–33). Eräs profeetta ennusti silloin, että Juudan kuninkaan Josian hallituskaudella Betelin alttarilla palvelusta suorittavat papit surmattaisiin ja kuolleiden luita poltettaisiin alttarilla. Merkiksi tästä alttari repeytyi, ja profetia täyttyi myöhemmin kokonaan. (1Ku 13:1–5; 2Ku 23:15–20; vrt. Am 3:14.)

Kuningas Ahabin hallitessa Israelia pakanalliset alttarit kukoistivat (1Ku 16:31–33). Juudan kuninkaan Ahasin aikana alttareita oli ”Jerusalemin joka kolkassa”, ja lisäksi oli paljon ”uhrikukkuloita” (2Ai 28:24, 25). Manasse meni jopa niin pitkälle, että rakensi alttareita Jehovan huoneeseen ja alttareita ”taivaiden – – armeijan” palvontaa varten temppelin esipihaan (2Ku 21:3–5).

Vaikka uskolliset kuninkaat aika ajoin hävittivät nämä epäjumalille pystytetyt alttarit (2Ku 11:18; 23:12, 20; 2Ai 14:3; 30:14; 31:1; 34:4–7), Jeremia saattoi silti sanoa ennen Jerusalemin hävitystä: ”Jumalasi ovat tulleet yhtä lukuisiksi kuin kaupunkisi, oi Juuda; ja yhtä monta alttaria kuin Jerusalemissa on katuja te olette pystyttäneet tuolle häpeälliselle, alttareita uhrisavun suitsuttamiseksi Baalille.” (Jer 11:13.)

Vaatimus, jonka mukaan sai olla vain yksi teurasuhrialttari, on sopusoinnussa Kristuksen julistuksen kanssa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani”, sekä niiden monien raamatunkohtien kanssa, jotka ilmaisevat, että ykseyden tulee olla ilmeistä kristillisessä uskossa (Joh 14:6; Mt 7:13, 14; 1Ko 1:10–13; Ef 4:3–6; huom. myös se Jesajan 56:7:ssä ja 60:7:ssä esitetty ennustus, jonka mukaan kaikista kansakunnista tulisi ihmisiä Jumalan alttarin luo).