Millaiselta avaruustutkimuksen tulevaisuus näyttää?

KOMMUNISTISEN neuvostoimperiumin romahdettua avaruuden kilpajuoksu on menettänyt suurimman osan kilpailullisesta luonteestaan. Joillakin tiedemiehillä ei ole enää samaa kannustinta kuin ennen: ei ole kilpailijoita, jotka pitäisi lyödä. Päinvastoin venäläiset ja amerikkalaiset avaruustiedemiehet puhuvat nykyään tietojensa ja taitojensa yhdistämisestä. Jäljellä on silti yhä tavoitteita, jotka halutaan saavuttaa, ja kysymyksiä, joihin pitäisi saada vastauksia. Yksi monien tekemä kysymys kuuluu: mitä suunnattoman työpanoksen vaatineet ja huiman kalliiksi tulleet avaruustutkimushankkeet ovat antaneet ihmiskunnalle?

Eräässä NASA:n julkaisussa sanotaan, että kuluneitten kolmen vuosikymmenen aikana ”taivaalle on ammuttu yli 300 [miehittämätöntä] avaruusalusta sellaisten ohjelmien puitteissa, jotka ovat vaihdelleet aurinkokunnan tutkimisesta sääennusteiden laadun parantamiseen ja koko maapallon kattavien tietoliikennejärjestelmien kehittämisestä maapallon luonnonvarojen tutkimiseen”. Ovatko tulokset olleet sellaisia, että niiden takia näihin ohjelmiin on kannattanut uhrata niin paljon rahaa kuin niihin on uhrattu? NASA väittää, että ne ”ovat korvanneet moninkertaisesti kansakuntamme niihin sijoittaman ajan, rahan ja teknillisen lahjakkuuden”. NASA puolustaa rahanmenoa myös sanomalla: ”Noin 130000 amerikkalaisella on työtä sen ansiosta, että avaruusohjelmaan liittyneen tutkimustyön avulla on kehitetty palonkestävämpiä kankaita ja maaleja, pienempiä ja pitempään toimintakunnossa säilyviä radioita ja televisioita, lujempia muoveja, pitävämpiä liimoja, sairaalapotilaitten elektronisia valvontajärjestelmiä ja parempaa tietokonetekniikkaa, ja samanlaista kehitystä on tapahtunut muillakin tutkimusaloilla.”

Yksi avaruusohjelman sivutuotteista on se, että maapallon pintaa kyetään kartoittamaan aiempaa tarkemmin, ja tällaisessa kartoittamisessa voidaan tunkeutua jopa maanpinnan alapuolelle. Toisella sukkulalennolla tehtiin kokeita ”melko alkeellisella optisella rekisteröintilaitteella”. Kyseessä ”piti olla vain yksinkertainen kaukokartoitustutkalla tehtävä geologinen tutkimus”. (J. J. Trento, Prescription for Disaster.) Tutkimus antoi kuitenkin tulokseksi myös jotakin odottamatonta: ”Kun sukkula oli palannut ja kuvat – – oli käsitelty, kuvista paljastuivat ikivanhan Saharan hiekkaan hautautuneen kaupungin tiet ja kadut. Kadonnut kulttuuri oli löytynyt.” Eräs avaruustutkimuksesta koituva hyöty vaikuttaa meihin kaikkiin.

Sääennusteet

Päivittäiset sääennusteet karttoineen ja muine havaintovälineineen ovat useimmille niistä, joilla on televisio, nykyään itsestään selvältä tuntuva asia. Ne ovat kuitenkin suuresti parantaneet mahdollisuuksiamme päivittäisen ohjelmamme suunnittelemiseen. Maapalloa kiertävien satelliittien ansiosta tiedämme useimmiten jo tunteja etukäteen, tuleeko myrsky tai alkaako sataa lunta tai vettä.

Sääsatelliitit ovat 30 viime vuotta lähettäneet tietoja maapallon säätiloista. Eräässä NASA:n julkaisussa sanotaan: ”Paitsi että näiden satelliittien ansiosta voimme perehtyä paremmin ympäristömme tilaan, niiden avulla meidän on myös helpompi suojella itseämme vaaroilta.” Siinä todetaan edelleen, miten vuonna 1969 Meksikonlahdella Mississipin osavaltion rannikolla riehunut pyörremyrsky aiheutti noin 1,4 miljardin dollarin arvosta omaisuusvahinkoja. ”Sääsatelliittiennusteiden ansiosta kuitenkin ainoastaan 256 ihmistä menetti henkensä, ja useimmat heistä olisivat voineet säästyä, jos he olisivat noudattaneet evakuointikehotuksia, jotka annettiin hyvissä ajoin.” Tällaisille avaruusohjelman aikaansaannoksille on varmasti käyttöä niissä osissa maailmaa, joissa monsuunituulet ja myrskyt säännöllisesti tekevät tuhojaan.

Avaruuden tutkijat eivät ole kiinnostuneita vain tutkimusohjelmiensa sivutuotteista, joista on hyötyä maapallon asukkaille. Heidän tavoitteensa menevät paljon pitemmälle. Millaiselta siis näyttää avaruuden tutkimuksen tulevaisuus?

Avaruusasemat

Monet avaruustiedemiehet katsovat, että lähiavaruuteen olisi nyt välttämättä saatava aito, toimiva avaruusasema. NASA on laskenut, että rakenteilla olevan Freedom-avaruusaseman valmiiksi saattamiseen tullaan tarvitsemaan vuoteen 2000 mennessä kaikkiaan 30 miljardia dollaria. Koska tätä asemaa on suunniteltu jo joitakin vuosia, siihen on erään NASA:n tietolähteen mukaan käytetty jo yhdeksän miljardia dollaria. Miten asiantuntijat sitten saisivat avaruusasemansa kiertoradalleen? On laskettu, että amerikkalaisten sukkula joutuisi tekemään ainakin 17 miehitettyä lentoa Freedomin saamiseksi kappaleina taivaalle. Se tulisi hyvin kalliiksi ja olisi aikaa vievää. Miten tästä ongelmasta päästäisiin?

Jotkut ovat ehdottaneet, että venäläiset ja amerikkalaiset yhdistäisivät voimansa ja lähettäisivät Freedomin avaruuteen voimakkailla venäläisillä Energia-raketeilla. Energia-raketti, jota Serge Schmemann kuvailee New York Times -lehdessä ”20-kerroksiseksi lentäväksi pilvenpiirtäjäksi”, voisi nopeuttaa amerikkalaisten avaruusasemasuunnitelmien toteutumista. Venäläiset tarvitsevat dollareita, ja tässä olisi heille oiva tilaisuus harjoittaa hiukan kapitalismia. Aikakauslehti U.S.News & World Report kirjoitti: ”Kuusi miehittämätöntä Energiaa voisi nostaa koko avaruusaseman ylös halvalla ja ihmishenkiä vaarantamatta.”

Yhdysvallat ja Venäjän federaatio eivät luonnollisestikaan ole ainoita maita, jotka harjoittavat avaruustutkimusta. Esimerkiksi Länsi-Euroopan maiden avaruusyhteistyöjärjestö ESA (European Space Agency) rakentaa ranskalaisen Arianespace-yhtiön avulla kertakäyttöisiä raketteja, joilla voidaan viedä satelliitteja avaruuteen. Japani kurkottelee myös kohden tähtiä, ja ”vuosisadan vaihteeseen mennessä Japanista pitäisi tulla ensimmäinen Aasian maa, jolla on jatkuvasti ihmisiä avaruudessa”, sanotaan eräässä Asiaweek-aikakauslehden julkaisemassa tiedotteessa. Japanin ensimmäisen virallisen astronautin, Mamoru Mohrin, on määrä lähteä tänä vuonna Cape Canaveralista seitsenpäiväiselle lennolle. Samaisen tiedotteen mukaan ”tämä lento liittyy tärkeänä alkusoittona Japanin suunnitelmiin edistää [amerikkalaisten] Freedom-avaruusasemahankkeen toteutumista”. Tässä hankkeessa tulee olemaan mukana myös eurooppalaisia ja kanadalaisia avaruustutkijoita.

Planeettojen asuttaminen

Monien mielikuvitusta kiihottaa myös toinen kunnianhimoinen tavoite: halu päästä asuttamaan ja hyödyntämään muita planeettoja. George Henry Elias kirjoittaa: ”Useille planeetoille ulottuvan kulttuurin rakentaminen on ehdoton edellytys lajimme säilymiselle. – – Me ihmiset asumme nykyään kokonaista planeettaa, ja meidän on nyt aika siirtyä laajempaan elinympäristöön. Aurinkokunta odottaa meitä tyhjänä.” (Breakout Into Space – Mission for a Generation.) Ensimmäisenä hänen katseensa kohdistuu planeetta Marsiin.

Eräs niistä, jotka ehdottomasti ovat sitä mieltä, että ihmisen tulee käydä Marsissa, on entinen astronautti Michael Collins, joka ohjaili Gemini 10 -alusta vuonna 1966 ja myös ihmisen Kuuhun lennättäneen Apollo 11:n kuumoduulia. Hän kirjoittaa: ”Mars näyttää ystävälliseltä, helppopääsyiseltä ja jopa asumiskelpoiselta.” (Mission to Mars.)

Bruce Murray, Pasadenassa Kaliforniassa toimivan Jet Propulsion Laboratoryn pitkäaikainen johtaja, puoltaa voimakkaasti amerikkalaisten ja venäläisten yhteistä Mars-retkeä. Yhtenä Planetary Societyn (Planeettaseuran) perustajana hän on viime aikoina ajanut ”Marsiin – – yhdessä” -suunnitelmaa. Hän sanoo: ”Mars on tulevaisuuden planeetta. Se tulee olemaan toiminta-alueena tulevien sukupolvien seikkailunhaluisille jäsenille.”

Yhdysvaltain entinen Islannin-suurlähettiläs Marshall Brement kirjoittaa: ”Nämä kaksi maata voivat oppia paljon toisiltaan tällä [avaruudentutkimuksen] alalla. Neuvostoliiton miehitetty avaruusohjelma on vailla vertaa. Neuvostokosmonauteilla on hallussaan kaikki avaruudessa oleskelun aikaennätykset. – – Se, että molemmat maat sitoutuvat perustamaan yhdessä aseman Kuuhun, lentämään yhdessä Venuksen ympäri ja laskeutumaan yhdessä Marsiin, voi olla tieteellisesti suuriarvoista.”

Planetary Society, jonka perustajajäseniä on Cornellin yliopiston tähtitieteilijä Carl Sagan, on julkaissut ”Marsin julistuksen”, jossa sanotaan: ”Mars on vieressämme oleva maailma, lähin planeetta, jolle tutkimusmatkailijat voivat laskeutua turvallisesti. – – Mars on luonnontieteellisen tiedon varastoaitta – ei vain tärkeä Marsin itsensä tutkimisen kannalta, vaan myös sen takia, että se saattaa luoda valoa elämän syntyvaiheisiin ja ympäristön suojelemiseen maapallolla.” Elämän synnyn arvoitus kiehtoo tiedemiehiä, eikä Raamatun yksinkertainen vastaus tyydytä heitä: ”Sinä, Jehova, niin, meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan kirkkauden ja kunnian ja voiman, koska sinä loit kaikki ja sinun tahdostasi ne olivat olemassa ja luotiin.” (Ilmestys 4:11; Roomalaisille 3:3, 4.)

Ongelmia

Eräiden muiden tiedemiesten tavoin Murray myöntää pitkiin planeettainvälisiin lentoihin liittyvän joitakin ongelmia. Esimerkiksi amerikkalaisten ja venäläisten ehdotettu yhteislento Marsiin kestäisi noin vuoden. Edestakainen lento kestäisi näin ollen vähintään kaksi vuotta, johon on vielä lisättävä Marsissa oloon kuluva aika. Painottomuuden vaikutuksia ei täysin tunneta. Eräässä NASA:n julkaisussa sanotaan: ”Näitä [painottomuuden vaikutuksia] ovat esimerkiksi eräiden mineraalien katoaminen luista, lihasten surkastuminen liikunnan puutteen takia ja avaruustauti, eräänlainen matkapahoinvointi, jota esiintyy vain avaruuslennoilla.”

Toistaiseksi ihmisellä ei ole kokemusta painottomuudesta näin pitkältä ajalta. Pisimmät kokemukset painottomuudessa olosta on venäläisillä kosmonauteilla. 25. maaliskuuta kuluvaa vuotta palasi 33-vuotias Sergei Krikalev maahan vietettyään kymmenen kuukautta avaruudessa venäläisellä MIR-avaruusasemalla. Kun hänet nostettiin ulos maahanpaluukapselistaan, hän oli hieman tokkurainen, mutta hän oli todistanut ihmisen voivan kestää painottomuutta pitkiäkin aikoja. Venäläiset ovat kuitenkin havainneet, ettei painottomuus ole ainoa ongelma, jonka amerikkalaiset ja venäläiset joutuisivat kohtaamaan yhteislennollaan.

Kun ryhmä ihmisiä pannaan ahtaisiin tiloihin joksikin aikaa, niin lopulta syntyy luonteiden erilaisuudesta johtuvia ongelmia ja mielenterveyden häiriöitä. Time-Life-kustannusyhtiön avaruusaiheisen kirjasarjan Voyage Through the Universe osassa nimeltä Outbound sanotaan: ”Ärsyyntyvyys tahtoo kasvaa joka viikko lennon aikana. [Neuvostoliiton] Saljut-lentojen aikana lennonjohto pani merkille, että kosmonautit ärtyivät vähitellen yhä helpommin kysymyksistä, joita he pitivät hölmöinä. – – Gretškon ja Romanenkon vuonna 1977 tekemän pitkän lennon aikana lennonjohto perusti ’psykologisen tukiryhmän’ tarkkailemaan kosmonauttien mielenterveyttä.” Gretško sanoi: ”Miehistön jäsenten välinen kilpailu on ikävimpiä asioita, mitä voi olla ennen kaikkea silloin, kun jokainen yrittää todistaa olevansa paras.” Hän jatkoi, että avaruudessa ”ei ole psyykkisiä purkausteitä. Siellä on paljon vaarallisempaa.”

Kaikki pitemmät avaruuslennot edellyttävät siis tarkan tasapainon löytämistä kaikessa, kaikkien lennon onnistumiseen vaikuttavien luonnontieteellisten, teknisten ja psykologisten tekijöiden huomioon ottamista. Jos ihmisten ei ole helppoa kestää toisiaan maapallolla, niin miten paljon vaikeampaa se onkaan avaruusaluksen ahtaissa tiloissa. (Vrt. Kolossalaisille 3:12–14.)

Pystyykö ihminen joskus tekemään planeettamatkoja?

Kuuluisa Star Trek -televisiosarja on kiihottanut monien halua päästä avaruusmatkoille. Millaiselta näyttää muille planeetoille suuntautuvien miehitettyjen tutkimuslentojen tulevaisuus? Asiaa joudutaan tarkastelemaan kahdesta eri näkökulmasta, sekä ihmisten että Jumalan näkökulmasta. Raamatussa näet sanotaan, että Jehova ”on tehnyt taivaan ja maan. Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille” (Psalmi 115:15, 16; 1. Mooseksen kirja 1:1).

Olemme jo havainneet monien tiedemiesten olevan optimistisia sen suhteen, että ihmiset kykenevät vielä lentämään Marsiin ja asuttamaan sitä. Uteliaisuus ja tiedonhalu epäilemättä saavat miehet ja naiset jatkamaan tutkitun ja tuntemattoman välisen rajan työntämistä aina vain ulommaksi. Erään NASA:n tiedotteen mukaan Hubble-avaruuskaukoputken avulla halutaan ”löytää muita maailmoja, muita galakseja ja selvittää se, miten itse maailmankaikkeus on syntynyt”. NASA on myös ilmoittanut: ”Avaruustoiminnan näkymät ovat 2000-luvulla jännittäviä ja kiehtovia. Voimme nähdä mielessämme esimerkiksi sellaisia tärkeitä saavutuksia kuin tehtaat, joita on Maan kiertoradoilla, kuutukikohdat ja miehitetyt tutkimuslennot, joita tehdään Marsiin. Avaruuden rajaseutu on nyt ylitetty, eikä perääntyminen käy enää päinsä.”

Mitä voidaan sanoa Raamatun näkökulmasta katsottuna? On totta, että Jumala antoi ihmisille käskyn, joka kuului: ”Lisääntykää ja täyttäkää maa.” (1. Mooseksen kirja 1:28.) Samalla heille annettiin älyä ja kyltymätön halu saada tietää enemmän ympäristöstään, myös biosfääristä, stratosfääristä ja siitä, mikä on vielä kauempana. Tähän ympäristöön sisältyvät pieni aurinkokuntamme ja sen ulkopuolella olevat tähdet. Jumalan hengen vaikutuksesta kuningas Daavid kirjoittikin jo noin 3000 vuotta sitten: ”Kun minä katselen sinun taivaitasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” (Psalmi 8:4, 5.)

Hubble-kaukoputken avulla saatiin jokin aika sitten kuva jättimäisestä M87-galaksista. Sitä luonnehdittiin pyöreäksi valoläiskäksi, joka muodostuu 2000 miljardista tähdestä! Tajuammeko, miten suuresta luvusta on kysymys? Kuinka kaukana M87 on? 52 miljoonan valovuoden päässä Maasta – ”suhteellisen lähellä galaksien välisen avaruuden pituusmittayksiköillä mitattuna”. Olkaamme rehellisiä itsellemme ja myöntäkäämme, että ihminen ja maapallo ovat tosiaankin äärettömän pieniä mittaamattoman suuressa maailmankaikkeudessa! Se, mitä Jehova parhaillaan tekee ja tulee tekemään rajattomalta näyttävässä avaruudessa, jää nykyään käsityskykymme ulkopuolelle. Vaikka ihminen tuntee avaruutta kohtaan suurta kiinnostusta, niin omalla planeetallamme on herätetty eräs kiistakysymys, joka Jumalan täytyy ensin ratkaista omalla väliintulollaan (Ilmestys 16:14–16).

Kiistakysymys joka täytyy ratkaista

Kiistakysymys koskee valintaa, joka on tehtävä Jumalan vallan ja Saatanan vallan välillä. Tämän vuoksi Jehovan todistajat julistavat kaikkialla maailmassa, että Jumalan täytyy pian ryhtyä toimenpiteisiin maapallon puhdistamiseksi pahuudesta, turmeluksesta, verenvuodatuksesta, väkivallasta ja sodista. (Markus 13:10; 2. Korinttolaisille 4:4.)

Astronautit, jotka satojen kilometrien päästä avaruudesta ovat katselleet maapalloa, ovat ihailleet tämän planeettajalokiven kauneutta. Valtiolliset rajat, jotka jakavat ja erottavat, eivät näy avaruudesta katsottuna. Näkyy vain yksi, kaunis, ihmissuvulle tarkoitettu maapallokoti. Se maailma, jossa elämme, on kuitenkin täynnä ahneutta, kateutta, valheita, riistoa, epäoikeudenmukaisuutta, kauhua, pelkoa, rikollisuutta ja väkivaltaa. Mitä ihmiskunta tarvitsee, jotta tällainen mielettömyys saataisiin loppumaan?

Raamatun mukaan Jehova Jumala, maapallon tekijä ja vuokraisäntä, ryhtyy pian toimiin niitä tämän planeetan vuokralaisia vastaan, jotka ovat niskoittelevia eivätkä halua alistua hallittaviksi. Vain aidosti nöyrät jäävät jäljelle ja perivät maan. Vasta sen jälkeen pääsemme näkemään, millaisia uusia suunnitelmia Jumalalla on tottelevaisen ihmissuvun varalle. (Psalmi 37:11, 29; Ilmestys 11:18; 16:14–16.)

[Tekstiruutu s. 14]

Satelliittien pelastaminen

NASA ylti viime toukokuussa uuteen saavutukseen, kun kolme Endeavor-avaruussukkulan astronauttia avaruuskävelyn aikana siirteli hankalaa noin 4000 kilon painoista tietoliikennesatelliittia käsivoimin. He nostivat sen sukkulan lastiruumaan, jossa siihen kiinnitettiin uusi kantoraketti. Sitten satelliitti laukaistiin ensin ylös korkeuksiin maapalloa kiertävälle radalle, minkä jälkeen se laskettiin normaaliin toimintakorkeuteensa kiertoradalle, jonka etäisyys maapallosta on noin 36000 kilometriä.

[Kuvat s. 15]

1. Taiteilijan piirros suunnitellusta ”Freedom”-avaruusasemasta;

2. Painottomuus on yksi planeettainvälisten lentojen ongelma;

3. Maapallo nähtynä Kuusta käsin;

4. Venus;

5. Mars

[Lähdemerkintä]

Valokuvat: 1–4, NASA; 5, NASA/JPL