1. Mooseksen kirja

42 Kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa,+ hän sanoi pojilleen: ”Miksi te vain katselette toisianne?” 2 Hän lisäsi: ”Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ostamaan sitä meille, jotta pysyisimme elossa emmekä kuolisi.”+ 3 Sen vuoksi kymmenen Joosefin veljeä+ lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4 Jaakob ei kuitenkaan lähettänyt Joosefin veljeä Benjaminia+ hänen veljiensä mukana, sillä hän sanoi: ”Hänelle voi sattua kohtalokas onnettomuus.”+

5 Niin Israelin pojat saapuivat toisten tulijoiden mukana ostamaan elintarvikkeita, koska nälänhätä oli levinnyt Kanaanin maahan.+ 6 Joosef oli maan johdossa,+ ja juuri hän myi viljaa kaikkien maiden ihmisille.+ Niinpä Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat syvään hänen edessään kasvot maata kohti.+ 7 Kun Joosef näki veljensä, hän tunsi heidät heti mutta salasi heiltä oman henkilöllisyytensä.+ Hän puhui heille ankarasti ja kysyi: ”Mistä olette tulleet?” He vastasivat: ”Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita.”+

8 Joosef siis tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä. 9 Joosef muisti heti unet, jotka hän oli nähnyt heistä,+ ja sanoi heille: ”Te olette vakoojia! Olette tulleet katsomaan, mitkä alueet maassa ovat suojattomia!”* 10 Silloin he sanoivat hänelle: ”Ei, herra, vaan palvelijasi ovat tulleet ostamaan elintarvikkeita. 11 Olemme kaikki saman miehen poikia. Olemme rehellisiä miehiä. Palvelijasi eivät ole vakoojia.” 12 Mutta hän sanoi heille: ”Ei, vaan te olette tulleet katsomaan, mitkä alueet maassa ovat suojattomia!” 13 Tähän he sanoivat: ”Palvelijoitasi on 12 veljestä.+ Olemme saman miehen poikia+ Kanaanin maasta. Nuorin on nyt isämme luona,+ kun taas yhtä ei enää ole.”+

14 Joosef sanoi kuitenkin heille: ”On juuri niin kuin sanoin: te olette vakoojia! 15 Näin teidät koetellaan: niin varmasti kuin farao elää, te ette lähde täältä ennen kuin nuorin veljenne tulee tänne.+ 16 Lähettäkää yksi teistä hakemaan veljenne, kun taas te muut jäätte vangeiksi. Näin koetellaan, puhutteko totta. Jos ette, olette vakoojia, niin varmasti kuin farao elää.” 17 Sitten hän vangitsi heidät kaikki kolmeksi päiväksi.

18 Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: ”Tehkää näin, niin saatte elää, sillä minä pelkään* tosi Jumalaa. 19 Jos olette rehellisiä, yksi teistä veljeksistä jää sidottuna tähän taloon, jossa olette olleet vangittuina, mutta te muut saatte lähteä ja viedä viljaa perheidenne nälän lievittämiseksi.+ 20 Tuokaa sitten luokseni nuorin veljenne, jotta sananne todetaan luotettaviksi. Silloin ette kuole.” He suostuivat siihen.

21 Sitten he sanoivat toisilleen: ”Meitä varmastikin rangaistaan veljemme takia,+ sillä me näimme hänen ahdinkonsa, kun hän anoi meiltä sääliä, mutta me emme kuunnelleet. Siksi olemme joutuneet tähän ahdinkoon.” 22 Silloin Ruuben sanoi heille: ”Enkö minä kieltänyt teitä tekemästä syntiä poikaa vastaan, mutta te ette kuunnelleet!+ Nyt me joudumme vastuuseen hänen verensä vuodattamisesta.”+ 23 He eivät kuitenkaan tienneet, että Joosef ymmärsi heidän sanansa, sillä hän puhui heidän kanssaan tulkin välityksellä. 24 Silloin hän meni syrjään ja itki.+ Kun hän palasi ja puhui heille uudelleen, hän otti heidän joukostaan Simeonin+ ja sitoi hänet heidän silmiensä edessä.+ 25 Joosef käski sitten täyttämään heidän säkkinsä viljalla, palauttamaan kunkin miehen rahat hänen omaan säkkiinsä ja antamaan heille evästä matkalle. Näin tehtiin.

26 Niin he kuormasivat viljansa aasiensa selkään ja lähtivät sieltä. 27 Kun yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen aasilleen rehua yöpymispaikassa, hän näki säkin suussa rahansa. 28 Hän sanoi veljilleen: ”Rahani on palautettu, ja ne ovat nyt täällä säkissäni!” Silloin pelko kouraisi heidän sydäntään, ja he kääntyivät vapisten toistensa puoleen ja sanoivat: ”Mitä Jumala onkaan meille tehnyt!”

29 Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan he kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut: 30 ”Sen maan herra puhui meille ankarasti+ ja syytti meitä maan vakoilemisesta. 31 Mutta me sanoimme hänelle: ’Olemme rehellisiä miehiä, emme vakoojia.+ 32 Meitä on 12 veljestä,+ saman isän poikia. Yhtä ei enää ole,+ ja nuorin on nyt isämme luona Kanaanin maassa.’+ 33 Mutta sen maan herrana oleva mies sanoi meille: ’Siitä tiedän teidän olevan rehellisiä, että jätätte yhden veljistänne luokseni.+ Ottakaa sitten jotain perheidenne nälän lievittämiseksi ja menkää.+ 34 Tuokaa nuorin veljenne luokseni tietääkseni, ettette ole vakoojia vaan rehellisiä miehiä. Sen jälkeen saatte veljenne takaisin ja voitte käydä tässä maassa kauppaa.’”

35 Kun he olivat tyhjentämässä säkkejään, kukin löysi säkistään rahakukkaronsa. Nähdessään rahat he ja heidän isänsä pelästyivät. 36 Heidän isänsä Jaakob huudahti heille: ”Te olette riistäneet minulta lapseni!+ Joosefia ei enää ole+ eikä Simeonia,+ ja Benjaminin te aiotte viedä! Minua tämä kaikki on kohdannut!” 37 Mutta Ruuben sanoi isälleen: ”Saat surmata minun kaksi poikaani, ellen tuo häntä sinulle takaisin.+ Anna hänet huostaani, niin palautan hänet sinulle.”+ 38 Mutta hän sanoi: ”Poikani ei lähde sinne kanssanne, koska hänen veljensä on kuollut ja vain hän on jäljellä.+ Jos hänelle sattuu kohtalokas onnettomuus matkalla, jonka aiotte tehdä, te varmasti saatatte minut harmaine hiuksineni hautaan*+ surun murtamana.”+