Onko joulu tosiaan pakanallinen?
PUBLICK NOTICE
The Observation of CHRISTMAS having been deemed a Sacrilege, the exhanging of Gifts and Greetings, dressing in Fine Clothing, Feasting and similar Satanical Practices are hereby FORBIDDEN with the Offender liable to a Fine of FIVE SHILLIGNS
”JULKINEN ILMOITUS. Älköön kukaan VIIDEN ŠILLINGIN sakon uhalla viettäkö pyhäinhäväistykseksi katsottavaa JOULUA, jolloin vaihdetaan lahjoja ja tervehdyksiä, käytetään hienoja vaatteita, herkutellaan pidoissa ja harjoitetaan muita samankaltaisia saatanallisia tapoja.”
Näin luki Bay Colonyssa brittiläisessä Massachusettsin siirtokunnassa vuonna 1660 voimaan tulleessa joulunvieton kieltäneessä asetuksessa, josta on yllä tarkka jäljennös. Samoin joulunvietto oli kielletty 1600-luvun Englannissa ”pakanallisena ja paavillisena, saturnaalisena ja saatanallisena, epäjumalanpalveluksena ja laiskuutta edistävänä”.
Vaikka nuo lait ovatkin jo historiaa, ne saavat yhä kysymään: onko joulu tosiaan pakanallinen? Vastaus voi löytyä siten, että tarkastelemme lähemmin eräitten suosittujen joulutapojen juuria.
Ajankohta
Kaikki tietosanakirjat ja hakuteokset ovat yhtä mieltä siitä, ettei Jeesuksen syntymäpäivää tunneta ja että kirkkokunnat ovat lainanneet joulukuun 25. päivän roomalaisilta ja samalla myös heidän tapansa ja juhlansa. Seuraavassa muutama tyypillinen lausunto: ”Kirkkokalenterissa on säilynyt monia jäänteitä esikristillisistä juhlista – mistä hyvänä esimerkkinä on joulu, jossa on sekoittuneena sekä saturnaliajuhlasta että Mitran syntymäpäivästä saatuja aineksia.” (”Encyclopædia Britannica”) ”Yleensä ajatellaan, että tuo päivä [25. joulukuuta] valittiin sopimaan yhteen pakanallisten juhlien kanssa, joita järjestettiin ’auringon uudelleen syntymisen kunniaksi’ talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin päivät alkavat pidetä.” (”Encyclopedia Americana”) ”Roomassa vietettiin . . . joulukuun 25. päivää aurinkojumalan syntymäjuhlana . . . Tällä oli yhteyksiä itämaisiin uskontoihin, mm. Mitran kulttiin.” – ”Otavan Suuri Ensyklopedia.”
Saturnalia oli seitsenpäiväinen roomalainen juhla, jota vietettiin 17.–24. joulukuuta Saturnuksen, maanviljelyksen jumalan, kunniaksi. Juhlalle olivat tyypillisiä riehakkaat kestit, juominen, ilonpito, tanssiminen, lahjojen antaminen ja kotien koristeleminen ikivihreillä kasveilla. Viikon kestävä juhla huipentui auringonjumala Mitran, alun perin babylonialaisen valonjumalan, syntymäpäivän viettoon 25. joulukuuta.
Pyrkiessään tekemään pakanoista käännynnäisiä ja voittamaan tällaisiin maailmallisiin tapoihin sortuneet takaisin kristinuskolle Rooman kirkko ’kristillisti’ 300-luvun puolivälissä Mitran syntymäpäivän ja omaksui sen ajankohdan ja tavat mutta kutsui sitä nyt Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaksi. Näin oli syntynyt joulu.
Joulukuusi
Eräät asiantuntijat pitävät joulukuusen keksijänä Bonifatiusta, joka 700-luvulla taivutteli germaanit luopumaan pyhien tammien palvonnastaan. Taru kertoo, että kun hän oli kaatanut yhden heidän pyhistä tammistaan, sen paikalle kasvoi kuusi. Bonifatius sanoi uusille käännynnäisille, että kuusi – Kristuksen puu – olisi nyt heidän pyhä puunsa.
Toiset uskovat joulukuusen saaneen alkunsa keskiajan Saksassa suositusta hopeapensaasta eli ”paratiisinpuusta”. Tämä puu oli keskipisteenä Aadamille ja Eevalle omistetussa paratiisinäytelmässä. Näiden ”pyhimysten” juhlaa vietettiin 24. joulukuuta. Puun koristeena käytettiin omenoita ja vohvelikeksejä.
Ensimmäinen viittaus joulukuuseen sellaisena kuin me sen tunnemme on peräisin Strasbourgista Saksasta vuodelta 1531. Lopulta saksalaiset uudisasukkaat veivät tämän tavan Pohjois-Amerikkaan, jossa puu koristeltiin ja se tuli hyvin suosituksi. Edward Johnsonin kodissa New Yorkissa oli vuonna 1882 ensimmäinen sähkölampuilla koristeltu joulukuusi, mikä oli hyvin sopivaa, sillä hän oli Thomas Edisonin, sähkölampun keksijän, yhtiökumppani.
Joulupukki
Taru kertoo, miten 300-luvulla elänyt Myran (nykyään Lounais-Turkkia) piispa Nikolaus kuuli, ettei eräällä paikallisella asukkaalla ollut tarpeeksi rahaa kolmen tyttärensä myötäjäisiin, ja miten hän sitten salaa heitteli heidän kotiinsa kullanpalasia tai kolikoita ikkunasta tai katon savuaukosta. Kulta oletettavasti putosi suoraan tulisijan reunalle kuivumaan ripustettuihin sukkiin. Tästä ovat lähtöisin anglosaksisen joulupukkiperinteen perusainekset.
Kuitenkin kuva pulleasta punapukuisesta lahjojen tuojasta on nähtävästi eräitten tunnettujen newyorkilaisten kekseliään mielikuvituksen tuotetta. 1800-luvulla esimerkiksi sellaiset kirjailijat kuin Washington Irving ja Clement Moore piirsivät hänestä sepitteellisiä muotokuvia. Lopulta pilapiirtäjä Thomas Nast antoi loppusilauksen sille hilpeälle joulupukille, jonka me kaikki tunnemme.
Orjanlaakeri ja mistelinoksa
Värikkään orjanlaakerin marjaoksat ja mistelinoksat kuuluvat anglosaksiseen jouluperinteeseen. ”New York Times” -lehden mukaan ”kauan ennen kristillistä aikakautta pakanat käyttivät suuressa osassa Eurooppaa keskitalven menoissaan monenlaisia ainavihantia kasveja kevään paluun varmistamiseksi”.
Keskiajalla saksalaiset ja Brittein saarten keltit pitivät orjanlaakeria ikuisen elämän vertauskuvana siksi että se pysyi vihreänä talvellakin, jolloin muut puut kuihtuivat. Muinaiskelttiläiset uhripapit (druidit) pitivät mistelinoksaa pyhänä ja katsoivat sillä olevan maagista voimaa demoneihin, noituuteen, myrkkyihin, sairauksiin ja hedelmättömyyteen nähden. Skandinaviassa mistelinoksa oli niin pyhä, että jos vihamiehet tapasivat sen alla, he laskivat aseensa ja antoivat toisilleen rauhansuudelman.
Syntyi mielikuvituksellisia taruja näiden kasvien yhdistämiseksi Jeesukseen. Erään tarun mukaan orjanlaakeri oli alun alkaen talvisin lehdetön. Mutta kun Maria piilotti Jeesus-lapsen erään orjanlaakeripensaan alle Herodeksen sotilailta pakomatkalla Egyptiin, kasvi työnsi heti paksuja, vihreitä, piikkikärkisiä lehtiä, ja näin lapsi oli piilossa ja turvassa.
ONKO SE SINUA VARTEN? Jouluperinne juontaa juurensa pakanallisista menoista ja taikauskoisista taruista. Varhaiskristityt karttoivat niitä, ja ”World Book Encyclopedian” mukaan he eivät ”viettäneet Hänen syntymäpäiväänsä, koska he pitivät kenen tahansa syntymäpäivän viettoa pakanallisena tapana”.
Joulu-niminen rituaalien ja taikauskoisten käsitysten yhdistelmä on vain sen paavi Gregorius I:n kuuluisan periaatejulistuksen jälkikaikuja, jonka hän esitti lähetyssaarnaaja Augustinukselle: ”Hajota heidän epäjumalansa mutta pyhitä heidän temppelinsä.” Ainoastaan nimet ovat muuttuneet. Sisältö on edelleen yhtä pakanallista kuin ammoisina aikoina.