Vaatimattomista oloista lähteneet miehet kääntävät Raamatun

VUONNA 1835 englantilainen muurari Henry Nott ja walesilainen ruokakaupan myymäläharjoittelija John Davies saattoivat päätökseen erään suunnattoman hankkeen. Uurastettuaan yli 30 vuotta he saivat vihdoin käännettyä koko Raamatun tahitin kielelle. Mitä haasteita nämä kaksi vaatimattomista oloista lähtenyttä miestä kohtasivat, ja millaisia tuloksia koitui heidän työstään, johon he uppoutuivat koko sydämestään?

”Suuri herätys”

Suureksi herätykseksi kutsutun protestanttisen liikkeen jäsenet saarnasivat 1700-luvun jälkipuoliskolla Britannian kylätoreilla ja kaivosten ja tehtaiden lähistöllä. He pyrkivät tavoittamaan työväestöä. Herätyssaarnaajat tukivat innokkaasti Raamattujen levitystä.

Liikkeen ”isä”, William Carey -niminen baptisti, oli mukana perustamassa Lontoon lähetysseuraa, joka oli aloittanut toimintansa vuonna 1795. Tuo seura valmensi niitä, jotka halusivat oppia eri kansojen alkuperäiskieliä ja palvella lähetyssaarnaajina Tyynenmeren eteläosissa. Näiden lähetyssaarnaajien tavoitteena oli julistaa evankeliumia paikallisten asukkaiden kielellä.

Tahitista, joka oli löydetty vähän aiemmin, tuli Lontoon lähetysseuran ensimmäinen lähetyskenttä. Herätysliikkeen jäsenille nämä saaret olivat pakanuuden ”pimeitä perukoita”, elopeltoja jotka olivat valmiita korjattaviksi.

Vaatimattomat ihmiset ottavat haasteen vastaan

Eloa korjaamaan lähti kolmisenkymmentä häthätää valittua ja huonosti valmistautunutta lähetyssaarnaajaa, jotka nousivat Lontoon lähetysseuran hankkimaan Duff-nimiseen alukseen. Luettelon mukaan joukkoon kuului ”neljä pappisvihkimyksen saanutta pastoria [joilla ei ollut virkaan vaadittavaa koulutusta], kuusi kirvesmiestä, kaksi suutaria, kaksi muuraria, kaksi kutojaa, kaksi vaatturia, kauppias, satulaseppä, kotiapulainen, puutarhuri, lääkäri, seppä, tynnyrintekijä, puuvillatehtailija, hatuntekijä, kangastehtailija, huonekalupuuseppä, viisi puolisoa ja kolme lasta”.

Ainoat näiden lähetyssaarnaajien käytössä olleet välineet, joiden avulla he saattoivat perehtyä Raamatun alkukieliin, olivat kreikkalais-englantilainen sanakirja ja Raamattu, jossa oli heprean sanasto. Seitsemän kuukautta kestäneen merimatkan aikana he opettelivat ulkoa tahitinkielisiä sanoja, joita edelliset Tahitin-kävijät, etupäässä Bounty-aluksen kapinalliset, olivat luetteloineet. Lopulta Duff saapui Tahitiin, ja lähetyssaarnaajat nousivat maihin 7. maaliskuuta 1797. Vuoden kuluttua suurin osa heistä oli kuitenkin menettänyt rohkeutensa ja lähtenyt saarelta. Jäljelle jäi vain seitsemän lähetyssaarnaajaa.

Entinen muurari Henry Nott oli yksi noista seitsemästä. Hän oli vasta 23-vuotias. Ensimmäisten hänen kirjoittamiensa kirjeiden perusteella voidaan päätellä, että hän oli saanut vain peruskoulutuksen. Alusta pitäen kävi kuitenkin ilmi, että tahitin kielen opiskelu sujui häneltä hyvin. Hänen kuvailtiin olevan vilpitön, rento ja miellyttävä.

Vuonna 1801 Nott valittiin opettamaan tahitia yhdeksälle vasta saapuneelle lähetyssaarnaajalle. Heidän joukossaan oli 28-vuotias walesilainen John Davies, etevä oppilas ja ahkera työntekijä, joka oli luonteeltaan lempeä ja antelias. Ennen pitkää nämä kaksi miestä päättivät kääntää Raamatun tahitiksi.

Vaativa tehtävä

Tahitin kielelle kääntäminen osoittautui kuitenkin vaativaksi tehtäväksi, koska tuolla kielellä ei ollut vielä kirjoitettua muotoa. Lähetyssaarnaajien täytyi oppia se pelkästään kuuntelemalla. Heillä ei ollut sana- eikä kielioppikirjoja. Jotkin kielen äänteet (ääniraon hetkellisestä sulkeutumisesta ja ilmavirran pysähtymisestä johtuvat katkot), sen lukuisat perättäiset vokaalit (viisikin yhdessä sanassa) ja konsonanttien vähyys ajoivat lähetyssaarnaajat epätoivon partaalle. ”Monissa sanoissa on pelkkiä vokaaleja, ja jokainen niistä on oma äänteensä”, he valittivat. He tunnustivat, etteivät pystyneet ”erottamaan sanoja riittävän täsmällisesti”. He luulivat jopa kuulevansa sellaisia äänteitä, joita ei ollut olemassakaan!

Toisinaan asioita mutkisti vielä se, että jotkin sanat olivat tahitin kielessä tabuja, toisin sanoen niitä ei saanut käyttää vaan ne täytyi korvata toisilla ilmauksilla. Myös synonyymit tuottivat päänvaivaa. Tahitissa oli yli 70 vastinetta sanalle ”rukous”. Vielä yksi haaste oli tahitin lauseoppi, joka on tyystin erilainen kuin englannin lauseoppi. Kaikista näistä vaikeuksista huolimatta lähetyssaarnaajat kokosivat vähitellen sanaluetteloita, jotka Davies lopulta julkaisi 50 vuotta myöhemmin 10000 hakusanaa käsittävänä sanakirjana.

Tahitin kielen kirjoittaminen oli luku sinänsä. Lähetyssaarnaajat yrittivät kirjoittaa sitä englannin oikeinkirjoitusopin mukaan. Latinalaiset aakkoset, joita käytetään englannin kielessä, eivät kuitenkaan vastanneet tahitin äänteitä. Seurasi siis loputtomasti keskusteluja fonetiikasta ja oikeinkirjoituksesta. Lähetyssaarnaajat loivat usein uusia kirjoitustapoja, koska he olivat aivan ensimmäisiä, jotka Etelämeren alueella valoivat puhutun kielen kirjalliseen muottiin. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että heidän työnsä olisi myöhemmin mallina monille Tyynenmeren kielille.

Vähän välineitä mutta paljon kekseliäisyyttä

Kääntäjillä oli käytössään vain muutamia hakuteoksia. Lontoon lähetysseura kehotti heitä käyttämään pohjateksteinä Textus receptusta ja englanninkielistä Kuningas Jaakon käännöstä. Nott pyysi lähetysseuraa toimittamaan lisää heprean- ja kreikankielisiä sanakirjoja ja Raamattuja. Ei tiedetä, saiko hän koskaan noita kirjoja. Davies puolestaan sai walesilaisilta ystäviltään joitakin kielitieteellisiä julkaisuja. Muistiinmerkintöjen mukaan hänellä oli ainakin kreikan sanakirja, hepreankielinen Raamattu, kreikkalainen Uusi testamentti ja Septuaginta.

Lähetyssaarnaajien julistustyö ei ollut tällä välin kantanut hedelmää. Vaikka Tahitissa oli ollut lähetyssaarnaajia 12 vuotta, ei yhden yhtäkään paikallista asukasta ollut kastettu. Taukoamattomat sisällissodat pakottivat lopulta kaikki lähetyssaarnaajat päättäväistä Nottia lukuun ottamatta pakenemaan Australiaan. Jonkin aikaa hän oli Seurasaariin kuuluvien Windwardsaarien ainoa lähetyssaarnaaja, mutta viimein hänenkin täytyi lähteä kuningas Pomare II:n mukana tämän paetessa läheiseen Moorean saareen.

Nottin muutto ei kuitenkaan pysäyttänyt käännöstyötä, ja kahden Australiassa viettämänsä vuoden jälkeen Davies liittyi jälleen Nottin seuraan. Nott oli sillä välin ryhtynyt opiskelemaan kreikkaa ja hepreaa, ja hän oli oppinut nuo kielet. Niinpä hän alkoi kääntää joitakin Heprealaisten kirjoitusten osia tahitiksi. Hän valitsi katkelmia sellaisista Raamatun kertomuksista, joiden merkityssisältö avautui alkuperäisasukkaille helposti.

Läheisessä yhteistyössä Daviesin kanssa Nott alkoi sitten kääntää Luukkaan evankeliumia, ja se valmistui syyskuussa 1814. Hän laati sujuvan tahitinkielisen käännöksen, ja Davies tarkasti sen vertaamalla sitä alkuteksteihin. Vuonna 1817 kuningas Pomare II kysyi, saisiko hän itse painaa Luukkaan evankeliumin ensimmäisen sivun. Hän painoikin sen pienellä käsikäyttöisellä painokoneella, jonka lähetyssaarnaajat olivat tuoneet Mooreaan. Kertomus Raamatun kääntämisestä tahitin kielelle jäisi vaillinaiseksi, ellei mainittaisi Tuahine-nimistä uskollista tahitilaista, joka pysyi vuosikausia lähetyssaarnaajien rinnalla ja auttoi heitä ymmärtämään kielen hienouksia.

Käännös valmistuu

Vuonna 1819, kuuden vuoden uurastuksen jälkeen, valmistui evankeliumien, Apostolien tekojen ja Psalmien kirjan käännös. Painokone, jonka eräät vastikään saapuneet lähetyssaarnaajat olivat tuoneet mukanaan, helpotti näiden Raamatun kirjojen painamista ja levitystä.

Seurasi tiivis käännös-, korjausluku- ja tarkistusjakso. Nott oli asunut Tahitissa 28 vuotta, mutta kun hän sairastui vuonna 1825, Lontoon lähetysseura antoi hänelle luvan purjehtia takaisin Englantiin. Onneksi Kreikkalaisten kirjoitusten käännös oli tuolloin miltei valmis. Matkustaessaan Englantiin ja sinne perille päästyään hän jatkoi Raamatun muiden osien kääntämistä. Nott palasi Tahitiin vuonna 1827. Kahdeksan vuotta myöhemmin, joulukuussa 1835, hän päätti työnsä. Yli 30 vuoden aherruksen jälkeen koko Raamattu oli saatu käännettyä.

Vuonna 1836 Nott matkusti takaisin Englantiin voidakseen painattaa koko tahitinkielisen Raamatun Lontoossa. Voitonriemuinen Nott esitteli 8. kesäkuuta 1838 kuningatar Viktorialle ensimmäisen painetun tahitinkielisen raamattulaitoksen. Tämä oli ymmärrettävästi erittäin herkkä hetki tuolle entiselle muurarille, joka 40 vuotta aikaisemmin oli lähtenyt matkaan Duff-aluksella ja paneutunut Tahitin kulttuuriin voidakseen viedä päätökseen tämän valtavan, elinikäisen urakan.

Kahden kuukauden kuluttua Nott suuntasi taas kohti Tyyntämerta mukanaan 27 sälelaatikkoa, jotka sisälsivät ensimmäiset 3000 tahitinkielistä koko Raamattua. Pysähdyttyään Sydneyssä hän sairastui uudelleen, mutta noista kallisarvoisista laatikoista hän ei suostunut luopumaan. Sen jälkeen kun hän oli toipunut, hän saapui vuonna 1840 Tahitiin, missä ihmiset suorastaan riistivät lastin hänen käsistään saadakseen tahitinkielisiä Raamattuja. Nott kuoli Tahitissa 70-vuotiaana toukokuussa 1844.

Laajakantoinen vaikutus

Nottin työ jäi kuitenkin elämään. Hänen käännöksellään oli laajakantoinen vaikutus Polynesian kieliin. Antamalla tahitille kirjoitetun muodon lähetyssaarnaajat säilyttivät tuon kielen. Muuan kirjoittaja totesi: ”Nott vakiinnutti klassisen kieliopinmukaisen tahitin. Jotta voisi oppia tahitin kielen sen kaikessa puhtaudessaan, on aina turvauduttava Raamattuun.” Tuhannet sanat pelastuivat unohdukselta näiden kääntäjien väsymättömän työskentelyn ansiosta. Sata vuotta myöhemmin eräs kirjoittaja sanoi: ”Merkittävä tahitinkielinen Nottin Raamattu on tahitin kielen mestariteos – kaikki ovat siitä yhtä mieltä.”

Sen lisäksi että tämä tärkeä teos hyödytti tahitilaisia, se laski perustan muille Tyynenmeren kielten käännöksille. Esimerkiksi Cookinsaarten ja Samoan kääntäjät pitivät sitä mallinaan. ”Olen seurannut pääasiassa herra Nottia, jonka käännöstä olen huolellisesti tutkinut”, selitti muuan kääntäjä. Eräällä toisella kääntäjällä kerrottiin olleen ”edessään hepreankielinen psalttari sekä englannin- ja tahitinkieliset käännökset”, kun hän käänsi ”yhtä Daavidin psalmia samoaksi”.

Herätysliikkeen englantilaisjäsenten esimerkin mukaisesti Tahitissa olevat lähetyssaarnaajat edistivät innokkaasti luku- ja kirjoitustaitoa. Yli sadan vuoden ajan Raamattu olikin ainoa tahitinkielisen väestön ulottuvilla oleva kirja. Siitä tuli näin ollen tärkeä osa tahitilaista kulttuuria.

Nottin käännöksen hienoimpia piirteitä on se, että Jumalan nimi esiintyy useita kertoja Heprealaisissa ja Kreikkalaisissa kirjoituksissa. Tämän johdosta Jehovan nimi tunnetaan nykyään hyvin Tahitissa ja sen lähisaarissa. Se on nähtävillä jopa joissakin protestanttisissa kirkoissa. Nykyisin Jumalan nimi yhdistetään kuitenkin ensisijaisesti Jehovan todistajiin ja heidän innokkaaseen saarnaamistoimintaansa, jossa he käyttävät paljon Nottin ja hänen työtovereidensa kääntämää tahitinkielistä Raamattua. Henry Nottin kaltaisten kääntäjien sinnikkäiden ponnistelujen tulisi synnyttää meissä kiitollisuutta sen johdosta, että Jumalan sana on nykyään useimpien ihmisten ulottuvilla.

[Kuvat s. 26]

Ensimmäisiä tahitinkielisiä raamatunkäännöksiä vuodelta 1815. Jehovan nimi esiintyy

Henry Nott (1774–1844), tahitinkielisen Raamatun pääkääntäjä

[Lähdemerkinnät]

Tahitinkielinen Raamattu: Copyright the British Library (3070.a.32); Henry Nott ja kirje: Collection du Musée de Tahiti et de ses Îles, Punaauia, Tahiti; katekismus: With permission of the London Missionary Society Papers, Alexander Turnbull Library, Wellington, New Zealand

[Kuva s. 28]

Vuodelta 1801 peräisin oleva tahitin- ja kymrinkielinen katekismus, jossa esiintyy Jumalan nimi

[Lähdemerkintä]

With permission of the London Missionary Society Papers, Alexander Turnbull Library, Wellington, New Zealand

[Kuva s. 29]

Protestanttinen kirkko, jonka etuseinässä on Jehovan nimi; Huahinen saari, Ranskan Polynesia

[Lähdemerkintä]

Avec la permission du Pasteur Teoroi Firipa