Seurakunnan asema tosi palvonnassa

”Kirjoitan sinulle tämän, että, . . . tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.” – 1. Tim. 3:14, 15.

 1. Mikä tällä 20. vuosisadalla erittäin huomattava järjestökasvu on myös saattanut Jehovan palvonnan etualalle?

KAHDESKYMMENES vuosisata on saanut nähdä ennen kuulumattoman järjestöjen kehityksen kansallisessa ja kansainvälisessä mitassa. Erilaisia liike-, työ-, maatalous- ja kulutusyrityksiä sekä poliittisia tai uskonnollisia puolueita edustavat järjestöt pyrkivät liittämään yhteen voimansa voidakseen saada suurempaa vaikutusvaltaa ihmisten elämässä. Kaiken tämän keskellä on ilmaantunut nopeasti kasvava, voimaperäinen, sellaisten kristittyjen miesten ja naisten yhteiskunta, joilla on yksi päämäärä, ja sen tehtävänä on todistuksen antaminen Luojan, Jehova Jumalan, nimestä, jumalallisista ominaisuuksista ja päätöksistä. Tämä yhteiskunta, joka tunnetaan Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntana, lähestyy nopeasti miljoonan jäsenen rajaa, mutta vaikuttavaa siinä ei ole koko tai lukumäärä. Tähän yhteiskuntaan kuuluu miehiä ja naisia kaikista maista ja kaikista kansallisista, rodullisista, taloudellisista ynnä muista ryhmistä, ihmisiä, jotka asuvat ainakin 179 maassa ja jotka ovat yksimielisiä opissa, uskossa, käytöksessä ja kuuliaisuudessa Jehovalle ja hänen hallitsevalle Kuninkaalleen, Kristukselle Jeesukselle.

 2. Mitä kolmesta Jehovan todistajia yhdistävästä tekijästä vastustetaan toisinaan? Millä perusteilla?

² Kaikki tämä todistaa Jumalan pyhän hengen ja sanan yhdistävästä voimasta. Mutta Jehovan todistajiin tutustuneet ihmiset huomaavat tässä ykseydessä erittäin tärkeän tekijän, ja se on järjestö. Laaja järjestö ilmenee siitä tavasta, millä Jehovan todistajat suorittavat yksimielisesti saarnaamistyötään, järjestävät suuria konventtejaan ja pitävät voimassa samoja käyttäytymismittapuita 21 008 seurakunnassaan kautta koko maailman. Jotkut henkilöt tulevat toisinaan varovaisiksi nähdessään suuren järjestön liittyvän Jumalan hengelliseen palvontaan. Toisinaan saadaan kuulla vastalauseita, kuten että on olemassa liikaorganisoinnin vaara tai vaara palvella tai palvoakin järjestöä Jumalan asemesta. Jotkut kysyvät: ”Eikö laajakantoinen organisointi ole omiaan sammuttamaan Jumalan hengen vapaata virtaamista ja rakkauden itsestään uhkuvaa ilmenemistä antautuneitten kristittyjen keskuudessa?”

 3. a) Miksi Jeesus ei muodostanut seurakuntaa maan päällä ollessaan? b) Miten me tiedämme Jumalan päätöksen häneen nähden olleen seurakunnan rakentaminen?

³ Koska seurakunta on nykyään suuressa määrin sidottu Jehovan palvontaan, niin on tärkeätä, että me löydämme Raamatun vastaukset näihin seurakuntaa koskeviin kysymyksiin. On hyvä tutkia Raamatun kertomusta apostolien päivien kristillisestä seurakunnasta. On totta, kuten eräät perustelevat, ettei Jeesus muodostanut järjestöä eikä seurakuntaa maan päällä ollessaan, mutta se ei merkitse sitä, että kristillinen seurakunta olisi ollut apostolien keksintö. Jeesus syntyi sellaisen asiainjärjestelmän alaisuudessa, minkä hänen Isänsä oli asettanut Mooseksen välityksellä. Se oli yhä voimassa, ja jos hän olisi muodostanut toisen järjestön, niin se olisi tehnyt hänestä eriuskolaisen. Mutta Jeesus tuli täyttämään lakia uhraamalla oman elämänverensä ja laskemalla siten perustuksen, jolle Jumala voi perustaa uuden asiainjärjestelmän, mikä pohjautuu uuteen liittoon. Tämä mielessään Jeesus sanoi rakentavansa seurakunnan ollen itse sen kulmakivi. – Matt. 5:17; 16:18; Hepr. 8:6, 10–13.

 4. Mikä Jeesuksen apostoleilleen antama neuvo ilmaisee, että heidän keskuudessaan oli oleva järjestö?

⁴ Ajatellen tätä seurakuntaa Jeesus käytti tilaisuutta opettaakseen apostoleilleen sitä järjestön johdon eli valvonnan periaatetta, mikä oli tuleva voimaan. Kun Jaakob ja Johannes pyysivät saada korkeimmat asemat Valtakunnassa lähinnä Jeesusta, niin hän vastasi: ”Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.” (Mark. 10:42–44) Tämä ei merkinnyt sitä, ettei olisi mitään järjestöä, vaan päinvastoin, että järjestön järjestäminen Jeesuksen seuraajien keskuudessa tapahtuisi Jehovan määräämällä tavalla. – Matt. 5:45, 48.

 5. Mitä sisältyi siihen vastuuseen, minkä Jeesus antoi apostoleille Matteuksen 28:19, 20:nnessä ja Johanneksen 21:15–17:ssä?

⁵ Jeesus käski vähää ennen taivaaseen kohoamistaan opetuslapsiaan menemään ja tekemään opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä opettaen heille kaikki, mitä hän oli määrännyt heille. (Matt. 28:19, 20) Tämä sisälsi sen järjestöperiaatteenkin opettamisen noille ihmisille, mikä oli oleva voimassa, sekä välttämättömyyden olla yhteydessä Kristuksen kanssa niin kuin oksat ovat viinipuussa. (Joh. 15:4–7; 17:20, 21) Jeesus osoitti edelleen, että niillä apostoleilla, joita hän oli opettanut ja valmentanut sanoin ja esimerkein, olisi tietty vastuu niiden muiden hengellisen kasvun opettamisesta ja valvomisesta, jotka kuulisivat ja omaksuisivat heidän opetuksensa. Ei olisi niin, että heille opetettaisiin vain muutamia oppeja ja heidät jätettäisiin sitten kulkemaan omaa tietään riippumattomina uskovina, vaan heidät saatettaisiin ykseyteen, koottaisiin seurakuntaan, niin kuin lampaat tarhaan. Jeesus määräsi apostolit paimeniksi käskien: ”Ruoki minun karitsoitani”, ”kaitse minun lampaitani” ja ”ruoki minun lampaitani”. Tämä asetti apostoleille erittäin suuren vastuun kaikkien niiden huoltamisesta, jotka koottaisiin. – Joh. 10:1–17; 21:15–17.

SEURAKUNTA MUODOSTUU

 6, 7. Miten ensimmäinen seurakunta alkoi muodostua helluntain jälkeen, ja miten sitä kaittiin eli valvottiin?

⁶ Helluntaina muutamia päiviä myöhemmin näytettiin, että heidän piti koota opetuslapset yhteyteensä. Saatuaan pyhän hengen todistukseksi siitä, että uusi seurakunta oli perustettu, apostolit saarnasivat monille ja kokosivat heidät. Kolmetuhatta ensimmäistä uskovaa eivät ainoastaan hyväksyneet jotakin uutta oppia ja menneet sitten matkaansa. Heidän piti pysytellä yhdessä ja hyötyä apostolien ylivalvonnasta. Me luemme: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” – Apt. 2:42.

⁷ Kun apostolit ja muut kristityt uskovat saarnasivat, niin sanoma levisi moniin maihin, ja tuhansia ihmisiä koottiin joukkoon. Missä he olivatkin – Jerusalemissa, Juudean ja Samarian alueilla, Vähässä-Aasiassa, Kreikassa, Roomassa tai muissa paikoissa – niin he liittyivät uskoviin tovereihinsa ja muodostivat ekleesioita eli seurakuntia. (Apt. 8:1; 11:22; 13:1; 14:23, 26, 27; 16:5; Room. 16:5; Kol. 4:16; 1. Tess. 1:1; Filem. 1:2) Apostolit tiesivät, että he yksin eivät voisi oikealla tavalla kaita tätä nopeasti kasvavaa laumaa, ja niin he valmensivat kypsiä ja päteviä miehiä, jotka olivat hyvin perehtyneet opettamiseen, ja asettivat heidät alipaimeniksi, valvojiksi ja apulaispalvelijoiksi huolehtimaan kaikkien seurakuntien hengellisistä tarpeista. Me huomaamme, että Antiokian seurakuntaa oli palvelemassa ”profeettoja ja opettajia”. (Apt. 13:1; 14:23; Tiit. 1:5–9; Fil. 1:1) Koska Jerusalemin apostolit ja vanhemmat miehet olivat kypsimpiä ja kokeneimpia Jehovan palveluksessa ja koska he olivat saaneet Jeesukselta valtuuden palvella paimenina, niin oli täysin johdonmukaista, että heistä muodostui hallintoelin kaikille uusille seurakunnille, ja heidän Jerusalemin seurakunnassa saamansa kokemukset voivat hyvin sopia malliksi eli esimerkiksi toisten seurattavaksi. – Apt. 8:14–17; 16:4, 5; 1. Tess. 2:14; 1:6, 7; Hepr. 6:12.

 8, 9. a) Minä apostolit Pietari ja Paavali pitivät seurakuntaa? b) Mikä tulee kaikkien seurakuntaan kuuluvien asenne olla valvojiin nähden Heprealaiskirjeen 13:7, 17:nnen mukaan?

⁸ Kaikki Juudeassa, Samariassa ja myöhemmin Vähässä-Aasiassa, Kreikassa, Roomassa, Babyloniassa ja muissa paikoissa olevat seurakunnat muodostivat todellisuudessa yhden Jumalan seurakunnan. (Apt. 9:31) Tämä oli Jumalan hengen luoma järjestely. Kaukana siitä, että se olisi ollut inhimillinen järjestö, Pietari kutsuu sitä ”Jumalan laumaksi” ja kehottaa vanhempia miehiä ”kaitsemaan” tätä laumaa uutterasti. Apostoli Paavali painotti, että tämä oli Jumalan järjestely, sanoessaan Efeson valvojille: ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa.” Seurakunta oli Jumalan, ja valvojat olivat vastuussa heille uskottujen opettamisesta ja valmentamisesta ja harjaannuttamisesta. – 1. Piet. 5:1–4; Apt. 20:28; Tiit. 1:9; 2:15.

⁹ Kaikkien seurakunnissa olevien piti arvostaa tätä kaitsemisjärjestelyä Jumalalta tulleena ja alistua siihen. Apostoli Paavali kirjoitti heprealaisille: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” Kukaan ei voisi siis oikeutetusti hylätä valvojan neuvoa eikä nuhtelua sanoen: ”Minä palvelen Jumalaa. Minä en ole missään vastuussa sinulle etkä sinä minulle.” Valvojien täytyy tehdä tili, ja sen pitäisi tapahtua seurakunnan tähden iloiten. Kaikenlainen muu raportti vahingoittaisi riippumattomia, itsekkäitä väärintekijöitä. – 1. Piet. 2:13, 14; Hepr. 13:7, 17.

10, 11. a) Mitkä todistukset osoittavat, että näkyvä, maallinen seurakunta oli ”Jumalan huone”? b) Miten tärkeäksi Paavali osoittaa seurakunnan totuuteen verrattuna?

¹⁰ Jotkut ovat saattaneet järkeillä noina varhaisina päivinä tähän tapaan: ”Seurakunta ei ole yhtä tärkeä kuin Sana ja Henki. Minä seuraan näitä kahta, mutta minusta ei tunnu välttämättömälle liittyä seurakuntaan eikä alistua järjestöön.” Toiset ovat voineet päätellä, että Jumalan tosi seurakunta oli näkymätön, hengellinen seura, eikä sen tarvinnut ilmetä näkyvän järjestön välityksellä. Mutta kun apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle valvojien asettamisesta seurakuntaan ja puhui ehdottomasti maanpäällisestä näkyvästä seurakuntajärjestöstä eikä mistään taivaallisesta hengellisestä järjestelystä, niin hän lisäsi: Minä ”kirjoitan sinulle tämän, että, . . . tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus”. Niin, tätä maallista, näkyvää seurakuntaa kutsuttiin ”Jumalan huoneeksi”, ”elävän Jumalan seurakunnaksi”, ja kaukana siitä, että se olisi ollut vähäarvoinen, se oli ”totuuden pylväs ja perustus”. – 1. Tim. 3:1–15; Hepr. 3:4, 6.

¹¹ Ihmisruumiiseen, mikä sisältää monta jäsentä, joiden on oltava yhteistoiminnassa keskenään, ei verrattu yksityisiä seurakuntia, vaan Kristuksen seuraajien koko seurakuntaa. Kristittyjen piti oppia olemaan yhteistoiminnassa toisten kanssa näkyvässä järjestössä. (1. Kor. 12:4–30) Paavali kirjoitti näkyvästä seurakunnasta sanoessaan: ”Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen [seurakuntaan]”, sillä hän mainitsee sitten apostolit, profeetat, opettajat, parantamislahjat, eri kielet ja niin edelleen, mitkä kaikki koskivat maan päällä eikä henkitilassa taivaassa olevan seurakunnan palvelusta ja töitä. – 1. Kor. 12:18, 28.

SEURAKUNNAN TARKOITUS

12. Missä merkityksessä varhaiskristittyjen piti olla muukalaisia ja missä merkityksessä järjestetty ryhmä?

¹² Mikä oli seurakunnan tarkoitus? Kaikkien uskovien valmentaminen ja yhteenliittäminen. Kristittyjen ei pitänyt olla suuri ihmisjoukko, mitä ei voitaisi tunnistaa ja mikä olisi hajallinen ja minkä kullakin jäsenellä olisi omat ajatuksensa ja uskollisuutensa kohteet, niin että he pysyttelisivät erillään tästä maailmasta ja eläisivät kuin hajaantuneet muukalaiset vieraassa maassa. Vaikka kristityt elävätkin muukalaisina ja tilapäisasukkaina tässä vanhassa maailmassa, niin heidän piti olla ’hengelliseksi huoneeksi rakentuneina elävinä kivinä’, ”pyhänä heimona, omaisuuskansana”. Toisin sanoen, heidät piti koottaman ja sovitettaman yhteen palvomaan yhtenä ryhmänä, seurakuntana, ja tämän piti tapahtua silminnähtävällä tavalla. – 1. Piet. 2:5–11.

13. Miten apostoli Paavalin efesolaisille kirjoittamassaan kirjeessä käyttämät kolme kuvausta ilmaisevat, että kristittyjen tulee olla yhteenliittyneet silminnähtävällä tavalla?

¹³ Paavali käytti samanlaista kuvausta seurakuntajärjestelystä selittäessään, miten sekä israelilaiset että ei-israelilaiset yhdistettiin Kristuksessa ykseyteen yhteisissä pyrkimyksissä, velvollisuuksissa ja tuntomerkeissä. ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia [kansalaistovereita, Um] ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa [Jehovalle, Um].” (Ef. 2:19–21) Paavali käyttää tässä kolmea eri kuvausta yksilöistä tai asioista, jotka oli järjestetty palvelemaan yhteistä tarkoitusta. Ensinnä ”pyhien kansalaistovereita”, mikä ilmaisee sitä yhteisosallisuutta tiettyihin oikeuksiin, etuihin ja vastuisiin sekä sitä tuntomerkkiä, minkä tämä kansalaisuus antaa. Sanoilla ”Jumalan perhettä” Paavali osoittaa, millä tavalla kaikki uskovat kristityt järjestettiin perheyhteisöksi. Jokaisessa huonekunnassa on tarkka asiainjärjestys, ja kaikkien täytyy kunnioittaa perheen päämiestä sekä elää huonekunnan mittapuitten mukaan. Verraten heitä rakennuksen kiviin ’koko rakennuksen liittyessä yhteen ja kasvaessa’ temppeliksi Paavali osoittaa seurakunnan tarpeen. Nämä ”kivet” voivat muovaantua, hioutua ja sopeutua yhteen seurakuntarungon yhteydessä. Vain ollen liittyneinä seurakuntaan henkilöjoukkona eikä etsien eristäytyneisyyttä he saattavat olla Jumalan temppeli ja auttaa tosi palvonnan edistymistä tullen valmennetuiksi tuleviin paikkoihinsa taivaallisessa valtakuntajärjestössä. – 1. Kor. 3:16, 17; 6:19; 2. Kor. 6:16.

14. Miten seurakunta voi ilmaista Jumalan viisautta, kuten mainitaan Efesolaiskirjeen 3:10, 11:nnessä?

¹⁴ Ensimmäisen vuosisadan voideltujen kristittyjen piti siis olla kokoojia eikä hajottajia, jotka yrittävät palvella Jumalaa toisistaan riippumattomina. Koska Jumalan taivaallinen järjestely oli järjestyksellinen ja sopusointuinen, niin varmasti piti maan päällä olevan Jumalan palvelijain ryhmänkin ilmentää tätä samaa sopusointua. Jos Jumalan suuresti moninainen viisaus oli tehtävä tunnetuksi seurakunnan välityksellä, niin tämän seurakunnan piti olla hyvin järjestetty ja sopusointuinen eikä nähdä jäsentensä eristäytyvän toisistaan ja etsivän omia etujaan. – 1. Kor. 14:33, 40; Ef. 3:10, 11.

15. Mitkä olivat seurakunnalle annettuja ”lahjoja”, ja mikä niiden tarkoitus oli?

¹⁵ Jumalan hengen vahvistaman seurakuntajärjestön ja sen tarkoituksen selvä kuva on hahmoteltu Paavalin Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa. Hän osoittaa ensiksi sen vastuun, mikä kullakin voidellulla kristityllä oli toisten ryhmän jäsenten suhteen ”kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden”. Sitten hän mainitsee 11. jakeesta eteenpäin tätä varten varatun järjestön, nimittäin seurakunnan, missä on eri järjestelyt valvomista ja opettamista varten lahjana Kristukselta. ”Ja hän antoi muutamat [lahjat] apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan [täsmällisessä, Um] tuntemisessa.” Se siis, että heidät voideltiin hengellä, ei itsessään muuttanut näitä kristittyjä täydellisyyteen ihmeellisellä ja silmänräpäyksellisellä tavalla. Pikemminkin henki johti heidät seurakuntaan, missä heistä tuli hengen, Sanan ja järjestötoimenpiteitten avulla yksimielisiä ja valmennettuja palvelustyöhön. – Ef. 4:11–16; 1. Kor. 1:10.

16. Miten seurakunta auttoi yksilöiden rakentumista rakkaudessa?

¹⁶ Voidellut olivat toisille hyödyksi ja saivat itse hyötyä olemalla liittyneitä seurakuntaan. Täällä he ’liittyivät sopusointuisesti yhteen’ mitä ilmeisimmällä tavalla eikä ainoastaan jollain näkymättömällä hengellisellä tavalla. Heidät saatettiin seurakunnassa olemaan yhteistoiminnassa ’’jokaisen nivelen välityksellä, mikä antaa kaiken tarvittavan kunkin asianomaisen jäsenen toiminnan mukaan asiaankuuluvassa määrässä”, mikä koitui ”ruumiin kasvuksi sen rakentumiseksi rakkaudessa”. Seurakuntajärjestö ei tukahduttanut eikä sammuttanut rakkauden ilmenemistä eikä tehnyt sitä koneelliseksi, ikään kuin sääntöjen mukaiseksi, vaan päinvastoin valmensi ja rakensi kaikkia rakkaudessa ja antoi heille tilaisuuden harjoittaa sitä. – Ef. 4:16, Um; 2. Tess. 1:1–3; Room. 1:9–13.

SEURAKUNTA ON OPETUSJÄRJESTÖ

17. Miten seurakunnan piti yhtenäistää opetus, ja miten tämä oli hyödyllistä?

¹⁷ Seurakunta ei ainoastaan auttanut jäsenten rakentumista rakkaudessa, vaan se myöskin yhtenäisti heidän ajattelutapansa ja käsityksensä Raamatusta. Jotkut efesolaiset ovat saattaneet valittaa, että tämä järjestely tukahdutti yksilöllisen ja riippumattoman ajattelun ja pakotti heidät omaksumaan ainoastaan apostolien ajatukset, sen sijaan että he olisivat olleet vapaita ja riippumattomia kehittämään omaa järkeilyään asioista. Mutta tämä järjestely ei rajoittanut seurakunnan käsityspiiriä yhden tai kahden henkilön ahtaisiin näkemyksiin. Se suojeli heitä joutumasta ”viskellyiksi kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä”. Uskolliset kristityt eivät pitäneet tätä minään ’aivopesu’-menetelmänä. He olivat tulleet pois maailmasta ja halusivat riisua pois vanhan henkilöllisyytensä ja pukeutua uuteen henkilöllisyyteen, mikä oli luotu Jumalan tahdon mukaan. Seurakunnan yhtenäistetty opetusohjelma teki tämän mahdolliseksi. – Ef. 4:14, 17–24.

18. Mitä perusteluja on käytetty sen osoittamiseksi, että opettava seurakunta ei ole tarpeellinen, mutta mikä todistaa nämä väitteet vääriksi?

¹⁸ Jotkut, jotka katsoivat paremmaksi olla riippumattomia kaikista seurakunnista, saattoivat päätellä, että täsmällisen tiedon voi saavuttaa olemalla kanssakäymisissä Jumalan kanssa ja hänen henkensä avulla, joten opetusjärjestö eli seurakunta oli tarpeeton. He ovat saattaneet viitata Efesolaiskirjeen 1:17, 18:aan tai 3:16–19:ään, missä Paavali kirjoittaa Jumalan antavan uskoville viisautta ja täsmällistä tietoa sekä sanoo, että Kristus asuu heissä ja että he käsittävät nämä asiat, tai 1. Johanneksen kirjeen 2:26, 27:nteen, missä Johannes kirjoittaa: ”Te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; . . . hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa.” Mutta huomaa, että nämä lausunnot ovat niissä opetuskirjeissä, jotka apostolit Paavali ja Johannes lähettivät seurakunnille ja joita piti käyttää edelleen seurakuntaan kuuluvien opettamiseksi. Jos henki olisi suorittanut kaiken opettamisen suoraan kaikille hengestä siinneille henkilöille, niin näitä kirjeitä ei olisi tarvinnut kirjoittaa seurakunnille. – 1. Joh. 1:3, 4.

19, 20. Mainitse joitakin niistä totuuksista, jotka ensimmäiset kristityt oppivat. Kuinka he oppivat ne?

¹⁹ Tarkastakaamme hetkinen joitakin niistä tärkeistä totuuksista, mitkä nuo varhaiskristityt oppivat ollessaan seurakunnan yhteydessä. Jerusalemissa olevien apostolien ja vanhempien miesten päätökset ei-juutalaisille uskoville asetettavista vaatimuksista lähetettiin kirjeitse seurakunnille. Jumalan pyhän salaisuuden yksityiskohdat sen suhteen, miten hoidetaan kaiken kokoaminen yhteen Kristuksessa ja määrätään kansoihin kuuluvia ihmisiä perijätovereiksi, paljastettiin seurakunnille efesolaisille kirjoitetussa kirjeessä. Lankeamista, laittomuuden ihmisen ilmeiseksi tekemistä, Kristuksen läsnäoloa ja sitä koskevat totuudet, miten huuto ”Nyt on rauha, ei hätää mitään” ilmaisisi Jehovan päivän huippukohdan, selitettiin niille, jotka olivat niiden seurakuntien yhteydessä, joissa tutkittiin tessalonikalaisille lähetettyjä kirjeitä tai niiden jäljennöksiä. – Apt. 15:22–35; 16:4, 5; Ef. 3:3–7; 1. Tess. 1:1; 4:13–18; 5:1–11; 2. Tess. 1:1; 2:2–11.

²⁰ Olemalla yhteydessä seurakunnan kanssa varhaiskristityt tulivat tuntemaan ne korinttolaiskirjeet, mitkä sisälsivät selitykset Herran illallisesta, hengen lahjojen toiminnasta ja ylösnousemuksesta. Niin, kaikki apostolien kirjeissä olevat oppiselitykset olivat hallitsevan elimen jäsenten välityksellä annettua henkeytettyä opetusta, ja ne tulivat yksityisille voidelluille kristityille seurakunnan välityksellä. Vain olemalla yhteydessä seurakunnan kanssa he saattoivat saada hyötyä niiltä valvojilta, jotka ’palvelivat oikealla tavalla’, miehiltä, jotka ’pysyivät lujasti luotettavassa sanassa heidän opetukseensa nähden’. Ja ainoastaan siten he saattoivat oppia selvällä tavalla, ettei ollut eroa kreikkalaisen eikä juutalaisen, ympärileikatun eikä ympärileikkaamattoman, muukalaisen, skyyttalaisen, orjan, vapaan, miehen eikä naisen välillä. – 1. Korinttolaisille, luvut 11–15; 1. Timoteukselle, luku 3; Kol. 3:11.

21. Miten seurakunta säilyi samana, ja mikä vaikutus tällä oli monista maista tulleisiin uskoviin?

²¹ Jumala rakensi seurakuntaa julistamaan hänen erinomaisia ominaisuuksiaan, osoittamaan hänen viisauttaan. (1. Piet. 2:9) Tästä syystä seurakunta mukautui Jumalan tahtoon. Se ei mukautunut eri ihmisten tahtoon eikä tapoihin eikä heidän teihinsä. (Ef. 4:20–24) Kun tämä seurakunta laajeni moniin maihin, niin se säilytti alkuperäisyytensä eli samuutensa, toimintaperiaatteensa, puhtaan oppinsa ja ykseytensä. Sen sijaan että jokainen opintuuli ja kaikenlaiset menettelytavat olisivat lyöneet siihen leimansa ja muovanneet sitä, se painoi leimansa niihin, jotka olivat sen yhteydessä. Se oli pidettävä puhtaana ja pyhänä, minkä vuoksi moraalittomat henkilöt erotettiin. (1. Kor. 5:13) Sen piti yhdistää ihmiset Jumalan sanan totuudella, minkä vuoksi ne, jotka toivat siihen hajaannusta ja väärää oppia, myöskin erotettiin. (Tiit. 3:10; Room. 16:17) Tällä tavalla seurakunta säilyi järjestönä ja muodoltaan samana. Seurakunnan välityksellä opetetut ajattelu- ja elämisperiaatteet jättivät syvät jäljet uskoviin vaikuttaen heidän henkilökohtaiseen elämäänsä, avioliittoonsa ja perhe-elämäänsä ja heidän suhteisiinsa orjien ja isäntien välillä. – Kol. 3:5; Efesolaisille, 5. luku.

22. Mitä osaa tosi seurakunta näytteli tosi palvonnassa?

²² Tässä on ainoastaan joitakin raamatullisia todistuksia, mitkä osoittavat, että ensimmäisen vuosisadan kristillisellä seurakunnalla oli tärkeä osa voideltujen kristittyjen valmentamisessa ja rakentamisessa. Se oli tosiaan totuuden pylväs ja perustus. Osoittautui, että Jumala oli varannut seurakunnan opettamaan kristityille uskoville, mitä he tarvitsevat suhteessaan toisiinsa, ja antoi heille täyden tilaisuuden harjoittaa rakkautta, armoa ja anteeksiantavaisuutta sekä oppia kunnioittamaan teokraattista arvovaltaa. Se ei sammuttanut Jumalan henkeä eikä tukahduttanut rakkauden ilmenemistä, vaan päinvastoin kykeni opettamalla ja esimerkin avulla rakentamaan kaikkia seurakunnassa olevia rakkaudessa ja kypsyydessä, niin että he olivat mitä vastaanottavaisimpia pyhälle hengelle.