Ruut
1 Siihen aikaan kun tuomarit+ jakoivat oikeutta,* maahan tuli nälänhätä, ja muuan mies lähti vaimonsa ja kahden poikansa kanssa Juudan Betlehemistä+ siirtolaiseksi Moabin alueelle.+ 2 Miehen nimi oli Elimelek,* hänen vaimonsa nimi oli Noomi,* ja hänen kaksi poikaansa olivat nimeltään Mahlon* ja Kiljon.* He olivat efratilaisia Juudan Betlehemistä. Niin he tulivat Moabin alueelle ja jäivät sinne.
3 Jonkin ajan kuluttua Noomin mies Elimelek kuoli, ja Noomi jäi yksin kahden poikansa kanssa. 4 Myöhemmin pojat menivät naimisiin moabilaisten naisten kanssa, joista toinen oli nimeltään Orpa ja toinen Ruut.+ He asuivat siellä kymmenisen vuotta. 5 Sitten myös molemmat pojat, Mahlon ja Kiljon, kuolivat, ja Noomi jäi yksin menetettyään miehensä ja kaksi lastaan. 6 Niin hän lähti miniöidensä kanssa paluumatkalle Moabin alueelta, sillä hän oli siellä kuullut, että Jehova oli huolehtinut kansastaan antamalla sille ruokaa.*
7 Hän lähti matkaan paikasta, jossa oli asunut miniöineen. Heidän kävellessään Juudan maahan vievää tietä pitkin 8 Noomi sanoi molemmille miniöilleen: ”Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. Toivon hartaasti, että Jehova osoittaa uskollista rakkautta teitä kohtaan,+ niin kuin te olette osoittaneet sitä miehiänne kohtaan, jotka ovat nyt kuolleet, ja minua kohtaan. 9 Kunpa Jehova antaisi teidän kummankin löytää miehen ja saada turvallisen kodin.”*+ Sitten hän suuteli heitä, ja he purskahtivat itkuun. 10 He sanoivat hänelle toistuvasti: ”Ei, vaan me tulemme sinun mukaasi sinun kansasi luo.” 11 Mutta Noomi sanoi: ”Palatkaa, tyttäreni. Miksi tulisitte minun mukaani? Voinko minä enää saada poikia, joista voisi tulla aviomiehiänne?+ 12 Palatkaa, tyttäreni. Menkää, sillä olen jo liian vanha menemään naimisiin. Vaikka minulla olisikin toivoa saada aviomies vielä tänä yönä ja vaikka voisin synnyttää poikia, 13 odottaisitteko te heitä, kunnes he kasvaisivat aikuisiksi? Jättäisittekö heidän vuokseen menemättä uudelleen naimisiin? Ei, tyttäreni. Kun ajattelen teitä, minusta tuntuu hyvin katkeralta se, että Jehova* on kääntynyt minua vastaan.”+
14 Taas he purskahtivat itkuun. Sen jälkeen Orpa suuteli anoppiaan ja lähti, mutta Ruut pysyi hänen luonaan. 15 Niinpä Noomi sanoi: ”Katso! Leskeksi jäänyt kälysi on palannut kansansa ja jumaliensa luo. Palaa kälysi kanssa.”
16 Mutta Ruut sanoi: ”Älä pyydä minua jättämään sinua ja lähtemään pois luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja missä sinä yövyt, siellä minäkin yövyn. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani.+ 17 Missä sinä kuolet, siellä minäkin kuolen ja sinne minut haudataan. Jehova rangaiskoon minua ankarasti,* jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta.”
18 Kun Noomi näki, että Ruut oli lujasti päättänyt tulla hänen mukaansa, hän ei enää yrittänyt taivutella häntä. 19 Niin he molemmat jatkoivat matkaa, kunnes tulivat Betlehemiin.+ Heti heidän saavuttuaan perille koko kaupunki alkoi hälistä, ja naiset kyselivät: ”Onko tuo Noomi?” 20 Hän sanoi heille: ”Älkää kutsuko minua Noomiksi.* Kutsukaa minua Maaraksi,* sillä Kaikkivaltias on tehnyt elämästäni hyvin katkeraa.+ 21 Minulla oli kaikkea, kun lähdin, mutta Jehova on antanut minun palata tyhjin käsin. Miksi kutsuisitte minua Noomiksi, kun itse Jehova on ollut minua vastaan ja Kaikkivaltias on aiheuttanut minulle raskaita vastoinkäymisiä?”+
22 Näin palasi Noomi Moabin alueelta+ moabilaisen miniänsä Ruutin kanssa. He tulivat Betlehemiin ohrankorjuun alussa.+