Job
2 Sitten koitti päivä, jona tosi Jumalan pojat*+ tulivat ja asettuivat Jehovan eteen,+ ja Saatanakin tuli Jehovan eteen heidän joukossaan.+
2 Jehova kysyi Saatanalta: ”Missä olet ollut?” Saatana vastasi Jehovalle: ”Olen kierrellyt maata ja vaellellut siellä.”+ 3 Jehova sanoi Saatanalle: ”Oletko kiinnittänyt huomiota* palvelijaani Jobiin? Maan päällä ei ole ketään hänen kaltaistaan. Hän on nuhteeton* mies,+ joka pitää kiinni siitä, mikä on oikein. Hän pelkää* Jumalaa ja karttaa pahaa. Vieläkin hän pitää lujasti kiinni nuhteettomuudestaan,+ vaikka sinä yrität saada minut tuhoamaan* hänet+ syyttä.” 4 Saatana vastasi Jehovalle: ”Nahka nahasta. Ihminen antaa kaiken, mitä hänellä on, pysyäkseen elossa.* 5 Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa, niin hän varmasti kiroaa sinua vasten kasvoja.”+
6 Silloin Jehova sanoi Saatanalle: ”Hän on sinun käsissäsi!* Älä kuitenkaan riistä hänen elämäänsä!” 7 Sitten Saatana meni pois Jehovan* edestä ja löi Jobiin tuskallisia paiseita*+ jalkapohjasta päälakeen asti. 8 Niin Job otti saviastian palasen ja kaapi sillä itseään istuessaan tuhkassa.+
9 Lopulta hänen vaimonsa sanoi hänelle: ”Vieläkö pidät lujasti kiinni nuhteettomuudestasi? Kiroa Jumala ja kuole!” 10 Mutta Job sanoi hänelle: ”Sinähän puhut kuin joku typerä nainen. Pitäisikö meidän ottaa tosi Jumalalta vastaan vain hyvää eikä lainkaan pahaa?”+ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillaan.+
11 Kolme Jobin tuttavaa* – temanilainen Elifas,+ suhilainen+ Bildad+ ja naemalainen Sofar+ – kuuli kaikista häntä kohdanneista onnettomuuksista. He lähtivät kukin omalta paikkakunnaltaan tavatakseen toisensa ja mennäkseen osoittamaan myötätuntoa Jobille ja lohduttamaan häntä. 12 Nähdessään hänet etäältä he eivät olleet tuntea häntä. He alkoivat itkeä suureen ääneen, repäisivät vaatteensa ja heittivät tomua ilmaan ja päänsä päälle.+ 13 Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Kukaan ei sanonut hänelle sanaakaan, koska he näkivät, että hänen tuskansa oli valtava.+