Heprealaisille
5 Sillä jokainen ihmisten keskuudesta otettu ylimmäinen pappi asetetaan ihmisten puolesta huolehtimaan Jumalaa koskevista asioista,+ jotta hän uhraisi lahjoja ja teurasuhreja syntien edestä.+ 2 Hän voi kohdella maltillisesti tietämättömiä ja erehtyviä, koska hänkin on oman heikkoutensa ympäröimä,+ 3 ja sen vuoksi hän on velvollinen uhraamaan syntien edestä yhtä hyvin omasta puolestaan kuin kansankin puolesta.+
4 Kukaan ei myöskään ota tätä kunniaa omasta aloitteestaan,+ vaan ainoastaan Jumalan kutsumana+ niin kuin Aaronkin.+ 5 Niinpä Kristuskaan ei kirkastanut itseään+ tulemalla ylimmäiseksi papiksi,+ vaan hänet kirkasti+ hän, joka sanoi hänestä: ”Sinä olet minun poikani; minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi”;+ 6 niin kuin hän sanoo toisessakin paikassa: ”Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin tavan* mukaan.”+
7 Lihansa päivinä Kristus esitti voimakkain+ huudoin ja kyynelin nöyriä pyyntöjä ja myös anomuksia+ hänelle, joka kykeni pelastamaan hänet kuolemasta, ja häntä kuultiin suosiollisesti hänen jumalanpelkonsa+ takia. 8 Vaikka hän oli Poika, niin hän oppi tottelevaisuuden siitä, mitä hän kärsi,+ 9 ja kun hänet oli tehty täydelliseksi,*+ hän tuli vastuunalaiseksi kaikkien häntä tottelevien ikuisesta pelastuksesta,+ 10 koska Jumala on nimenomaan kutsunut häntä ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin tavan mukaan.+
11 Hänestä meillä on paljon sanottavaa ja vaikeasti selitettävää*, koska olette tulleet hitaiksi kuulemaan.+ 12 Sillä tosiaankin, vaikka teidän pitäisi ajan huomioon ottaen olla opettajia,+ te tarvitsette jälleen jonkun opettamaan teille alusta lähtien Jumalan pyhien julistusten+ alkeisasioita,+ ja teistä on tullut sellaisia, jotka tarvitsevat maitoa, ei vahvaa ruokaa.*+ 13 Sillä jokainen, joka nauttii maitoa, on vanhurskauden sanaan perehtymätön, sillä hän on lapsi.+ 14 Mutta vahva ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille joiden havaintokyky*+ on käytössä valmentunut* erottamaan sekä oikean että väärän.+